Niin, monellaisiahan sitä oli suunnitteluja, mutta niistä ei tullut sen valmiimpaa. Rahaa toi joku hyvä ystävä — velaksi — pienemmän summan, mutta kultarahaa ei hän ollut saanut, sillä Suomen Pankki ei ollut suostunut kultaa antamaan. Niinpä siinä varastetussa paidassa sitten myöhemmin ei ollut kultaisia nappeja, mistä asianomainen saalistaja älköön minuun vihastuko.
Vaikka hyvin tiesin siirtyväni vain vankilasta vankikyytiin, heräsi sittenkin rinnassa jonkunlainen vapauden tunne, astuessani ulos vankilan portista. Vaihtelu aina ilahuttaa, ja tiesinhän saavani ajaa muutaman minuutin tutun, rakkaaksi käyneen kaupungin katuja.
Mutta vapauden ilo oli lyhyt. Vankilan portilla seisoo etsivä ylikonstaapeli apureineen ja selittää uudelleen vangituksi. Noustaan ajuriin. Minua viedään syrjäkatuja myöten. Hävennevätkö tekoaan? Siellä täällä näkyy sentään aamuhämärässä joku kulkeva, joka kummissaan katselee poliisilla ajamista. Mahtaako hän edes aavistaa, millä matkalla ollaan, vai onko unohtanut, että tänään minun pitäisi päästä jälleen vapaitten pariin? — Joutava ajatus, mutta sekin saattaa paremman puutteessa kiusata mieltä.
Poliisikamarin päivystyshuoneessa kokonainen pitkä päivä. Kotona käymään ei laskettu edes vartijamiehen saattamana. Jos on asiaa, niin tulkoot omaiset sinne. Pieni pimeä huone. Rehevä ylikonstaapeli, joka lotjamiehestä on kohonnut tähän tärkeään virkaan, pöllyttelee taukoamatta paperossia ja selailee vähän-väliä paksua kirjaansa, johon on merkitty monen juopuneena kaupungin sydämeen korjatun elämäkerralliset muistiinpanot. Ylikonstaapelin koko olennossa on jotain noli me tangere, koskemattomuuden ylväyttä, ja hän kohtelee tarvittavalla ylimielisyydellä alaisiaan.
Poliiseja tulee passivuorosta, toisia menee. Aina neljän tunnin päästä toistuu sama keskustelu:
— Kaikki rauhallista, herra ylikonstaapeli.
— Hyvä on, saat mennä.
Saapuu siihen komisariokin, koko paikkakunnan pahahenki. Muljauttaa voitonriemuisen katseen tuuheitten kulmakarvojensa alta: ähäs, joko tartuit, olet jo tarpeeksi rähjännytkin. — Niin, onhan sitä satuttu väliin vastakkain, hyvä naapuri, ole nyt ylpeä, mutta tulee vielä vuoro vieraallekin!
Poliiseja on kertynyt kokoon enemmältäkin. Lienevätkö tulleet katsomaan "ulkomaan eläviä" — meitä oli silloin kaksikin — vai muutenko vain virka-asioissa? Johtuu mieleen vekkuliajatus. Nurkassa on nostopuntteja, minä valitsen summamutikassa suurimmat ja näytän koko seurakunnalle ihmeitä. Vanhoja taipumuksia ei lääninvankila vielä ole jaksanut hävittää.
— Kattokaas, pojat! Kyllä näillä käsivarsilla Siperiassakin tietä raivaa.