"Naapurissa" kylässä.
Kun on istunut parikin kuukautta sellaisessa "kulttuurikeskuksessa" kuin on edelläkuvailtu Narym, niin eipä tunnu pahalta, jos sattuu tulemaan tuttava, joka ehdottaa pientä huvimatkaa erämaahan, omia kotinurkkia kauemmaksi.
Helmikuun lopulla 1915 teki edellä tässä kirjassa mainittu sanomalehtimies Semeshko minulle sellaisen ehdotuksen, että pistäytyisimme naapuriin kyläilemään. Niin — tosiaankin — naapuriin, vaikka kylä, jota ehdotus koski, sijaitsi noin 120 virstan päässä Narymista. Mutta Siperiassa ei pistäydytäkään naapurissa päiväsiltään, vielä vähemmän tuntisiltaan, kuten meillä, vaikkei meidänkään maamme juuri tiheäänasutun maineessa ole. Naapurikylän nimi oli Tymskoje ja siellä asuskeli siihen aikaan Suomen Eduskunnan entinen puhemies P. E. Svinhufvud samassa ominaisuudessa kuin mekin, kyläilemään hankkiutujat.
Mutta meidän matkallelähtömme ei käynyt päinsä noin vain muitta mutkitta. Edellä on jo tainnut tulla huomautetuksi, että sellaisesta mutkattomasta matkallelähdöstä seuraa kolmen kuukauden matka erääseen tiettyyn paikkaan, jossa on vielä hiukan vähemmän kävelyalaa kuin karkoituspaikalla.
Se mutka, joka tässä oli muistettava, oli pristawin lupalappu. Sellaisen hän kyllä antoikin, tosin hiukan epäillen, sillä eihän hän muka voinut tietää, minkälaisissa aikeissa me taipaleelle puuhauduimme. Mutta meidän onnistui selittää, että kyllä meillä on aivan "reilu meininki", tavata vain osatoveria, joka kaiken lisäksi on tämän kirjoittajan maanmies.
Epäilyttihän se hiukan lähteä tuollaista hevosmatkaa ajamaan, sillä ei ollut vielä ehtinyt täysin mielestä häipyä juoksu kovassa pakkasessa hevosten perässä Narymiin tultaessa. Mutta nyt saattoi toisilta varakkaammilta lainata turkit ja pääsisihän toki muutamaksi päiväksi pois onnettomasta Narymista. Entä sitten se seikka, että saisi pitkästä aikaa kuulla omaa kieltään.
Mitäpä siis muuta kuin lainaturkit niskaan, rekeen ja taipaleelle!
Kun me päivällä lähdimme, paukkui vielä ankara pakkanen, mutta iltasella tuhutteli jo lumiräntää. Tavallinen taksa, ilmanmuutos tapahtuu melkein huomaamattomalla nopeudella. Luulisinpa, ettei "taivaan merkeistä" ennustajilla olisi Siperiassa menestystä, sillä tuskinpa tietäjä kunnolleen kerkiäisi laskelmiaan kotiväelleen ilmoittaa, kun jo taas olisi tehtävä uudet "riitingit".
Olen jo ennemmin kertonut, ettei hevosella matkanteko Siperiassa käy yhtä hissupäiten kuin Suomessa, vaan kuski meluaa muitten helyjen puutteessa sekä aisakellon että kulkusten edestä. Varsinkin jos sattuu useampia hevosia ajamaan yhtä perää, käy siinä sellainen meteli, että tottumaton koettaa aivan väkistenkin korviaan tukkoilla. Sillä kertaa sattui meidän kuskimme kuitenkin olemaan toista maata. Hän vain hiljakseen hoputteli koniaan (lukijan ei pidä suinkaan käsittää, että meillä olisi ollut varsin koni suomalaisessa merkityksessä, sillä venäjänkielessä konj merkitsee hyvää hevosta) ja "lönkkäravia" me mennä hyssyteltiin kukin enimmäkseen omissa ajatuksissamme.
Ei tunnu Siperiassakaan matkan pituuden määritteleminen olevan kovin varmalla kannalla. Yhtä venyvät ovat siellä merkitsemättömät virstat kuin Suomessakin. Savossa ennen vastattiin aina matkan pituutta utelevalle: "tulloohan tästä hyvväi kolome vanahoo ruotinvirstoo". Ja hyvä siitä tulikin, sillä väliin sai astua päiväkauden, ennenkuin ehti perille tuon kolmevirstaisen taipaleen.