Menen Toimeenpanevaan komiteaan. Mitä ihmettä! Tuttuja miehiä, entisiä karkoitustovereita Narymista, toiset sotilaspuvuissa, toiset ilman. He johtavat nyt koko läänin asioita. Osat ovat vaihtuneet.
— Terve, terve, ilmestyithän vihdoinkin. Missä olet ollut? Minne aiot? — kysymyksiä satelee enemmän kuin minä ennätän vastata.
— Suomeen, Suomeen, veikkoset, voitteko auttaa saamaan lippua?
— Voimme, voimme kyllä, mutta emme halua, jää tänne, täällä miehiä tarvitaan.
— Ei, veljet, ei, kotia täytyy… Suomeen…
Minä saan taskuuni asianmukaiset paperit ja ensimäisen luokan vapaalipun, joka on minulle annettava ennen aikaisemmin tilanneita.
Vihdoinkin kotimaata kohti…
Oli jo aikakin…
Taas johtaa ruumiillinen raihnaisuus mieleen vankilat, vankivaunut, karkoituspaikat, mutta henki on vireämpi ja terveempi kuin koskaan.
Iloisia sanomia… Ne, jotka ennen sinua kiusasivat, istuvat nyt vuorostaan telkien takana.