Sanoin rohkaisevasti ma: "Ette saa
noin, veikkoset, itkua valaa;
oli Troija parempi kaupunki,
vaan silt' oli pakko palaa.
Talot uudet tehkää ja kuivatkaa
pois katuinne ropakko-roiskut,
ja paremmat lait te laittakaa
ja paremmat paloruiskut.
Ei kilpikonna-lientänne
pidä liiaksi pippuroittaa,
nuo lihavat suomukarppinne myös
voi terveyttä vahingoittaa.
Vähän vaaraa kalkkunat teille saa,
vaan varottavammat on pillat
sen linnun, mi pesäks on ottanut
pormestarin peruukkivillat.
Mikä turman lintu se on, sit' ei
tässä tarvis sanoa mulla.
Mult' aina, kun sitä aattelen vaan,
ylös tahtoo yökätys tulla."
XXII LUKU.
Vielä muuttuneemmat kuin kaupunki on kaikk' ihmiset — kallella-päiset ja apeat kadulla astuissaan kuin rauniot käveleväiset.
On hoikat viel' yhä hoikenneet,
yhä pullistuneet on pulleet,
on lapset vanhoja, vanhat taas
on jälleen lapsiksi tulleet.
Moni imuvasikka entinen
nyt mua jo mullina kohtaa;
moni pikku hanhonen piiperö
emähanhen jo höyhenin hohtaa.
On vanha Gudel maalattu
ja siistitty sireeni-somaks;
tukan mustan ja hampaat valkeat
upo-uudet on hankkinut omaks.