On mailma tuhma, kateekas,
Yhä kurjemmaks se kääntyy!
Sa armas laps, sun maineestas
Moni ilkkuva lausunto ääntyy.
On mailma tuhma, kateekas,
Ja se hylki sun heitoksi asti;
Ei tiedäkään se sun suukkojas,
Miten polttavat hurmaavasti.
13.
Armas, nyt sen sanonetkin:
Lietkö utukuva vaan,
Joita kesän viilein hetkin
Laulaja luo aivoissaan?
Ethän kai! ei tuota suutas,
Silmää, joss' on tenho tuo,
Sulon sievää lapsekkuuttas,
Niit' ei runoniekka luo.
Veriyököt, hirmuliskot,
Sepikäärmeet, pedot, kyyt,
Vain nuo Louhen häijyt siskot
Loivat runoniekan lyyt.
Mutta sull' on oikkus ainot,
Vienon armaat kasvos nuo
Ja nuo katsees viekkaat, kainot, —
Niit' ei runoniekka luo.
14.
Veenus-Afrodiiten-moisena
Loistoss' säihkyy armahan';
Sillä hän on kainaloisena
Toisen miehen morsian.
Sydän, sydän kaikkisietävä,
Viha pois sa heitä vaan.
Kärsi, kestä, — pikku vietävä
Teki tuon vain turhuuttaan.