Ja jos tietäis tätä huolta
Nuo kultatähdet vain,
Ne luokseni liitäis tuolta
Jo lohtuja kuiskuttain.
Tää kaikki ei kuulu heihin,
Vain yksi tietää tän:
Hän raasti mun repaleihin,
Repi repaleiks syämeni hän.
18.
He juoruja sulle toivat,
He itkivät säälin veet!
Mut miss' ois sieluni hoivat,
He eivät ilmaisseet.
Oli kellossa ääntä, — sen tiesi! —
He puistivat päätähän;
Olin häijy ja musta miesi,
Ja sa uskoit kaiken tän.
Mut seikkaa häijyisintä
He eivät tienneet vain;
Mä häijyintä, typerintä
Olin hellinyt rinnassain.
19.
Maa kauvan kantoi talven leimaa,
Mut kevät nyt juhlia arrangeeraa;
Nyt hymyy luonto ja riemuiten keimaa,
Mut tuo ei vaan mua intresseeraa.
Kukat tuoksuvat, kellot kaikuvat mailla,
Ja linnut kuin kirjassa konverseeraa;
Mut jutteluun olen halua vailla,
Pää kaiken turhuutta filosofeeraa.
Olo seuroissa on niin fånimaista,
Hyvä ystäväkin mua irriteeraa; —
Syy siinä: he armasta vienokaista,
Jota slåasin, "rouvaksi" tituleeraa.