"Oo! Kapteenit pitävät hänestä kovasti. Hän on sen itse minulle sanonut."
"Minä toivoisin, hyvä Hessling, että hänellä olisi enemmän Teidän käytännöllisiä taipumuksianne… No niin, hän oli käyvä rauhallisemmaksi, kun olen saanut hänet ensin menemään naimisiin."
"Minä uskon", sanoi Diederich, "että Teidän herra pojassanne on jotakin nerokasta. Siksi hän ei ole mihinkään tyytyväinen, hän ei tiedä, pitäisikö hänestä tulla kenraali, tai muutoin jokin suurmies."
"Tällä välin hän tekee valitettavasti tyhmyyksiä." Vanhus katsoi ulos ikkunasta. Diederich ei uskaltanut näyttää uteliaisuuttaan.
"Tyhmyyksiä? Sitä minä en voi uskoa, sillä minuun hän on aina tehnyt hyvän vaikutuksen järjellään. Ja aikaisemmin aineillaan. Ja mitä hän äskettäin sanoi minulle meidän keisaristamme, että hän oikeastaan olisi kernaasti ensimäinen työväenjohtaja…"
"Jumala varjelkoon siitä työmiehiä."
"Miten niin?" Diederich oli kovin hämmästynyt.
"Koska heille silloin kävisi huonosti. Meille muillekaan ei ole käynyt hyvin."
"Mutta meillä on kuitenkin, kiitos Hohenzollernien, yhtenäinen Saksan valtakunta."
"Sitä meillä ei ole", sanoi vanha Buck ja nousi tuoliltaan tavattoman äkisti. "Sillä meidän pitäisi, yhtenäisyyttä osoittaaksemme, pystyä seuraamaan omaa tahtoamme; mutta voimmeko me? Te kutsutte itseänne yhtenäiseksi, sillä aikaa kuin orjuuden rutto käy yleiseksi! Sen sanoi Herwegh, eräs meistä jälkeenjääneistä, voitonhumalaisille keväällä seitsemänkymmentäyksi. Mitä sanoisi hän tänään!"