"Nothgroschen, Netziger Zeitungin toimittaja."
"Siis nälkäkandidaatti", sanoi Diederich ja salamoi. "Rappiolle joutuneet gymnasistit, ylioppilaskokelasproletaarit merkitsevät meille vaaraa!"
Kaikki nauroivat; toimittaja hymyili nöyrästi.
"Hänen Majesteettinsa on pannut Teidät merkille", sanoi Diederich.
"No niin, istuutukaa!"
Hän kaatoi hänelle shampanjaa, ja Nothgroschen joi kiitollisen ryhdikkäästi. Selvänä ja hämillään hän katseli ympärilleen tässä seurassa, jonka itsetuntoa monet tyhjät, lattialla seisovat pullot olivat kovasti kohottaneet. Hänet unhoitettiin jälleen pian. Hän odotti kärsivällisenä, kunnes joku kysyi häneltä, miten hän sitten oli keskellä yötä päässyt siihen tuiskahtamaan. "Minun täytyi toki laittaa lehti valmiiksi", selitti hän siihen, tärkeänä kuten pikku virkamies. "Herrat saavat aamulla aikaisin lukea, miten tuo työmiehen ampuminen oikein tapahtui."
"Sen me tiedämme paremmin kuin Te", huusi Diederich. "Te hankitte tietonne vain omista nälkäisistä käpälistänne!"
Toimittaja hymyili anteeksipyytävästi ja kuunteli mukautuvasti, miten kaikki sekaisin kuvasivat hänelle illan tapahtumia. Kun melu asettui, niin hän sanoi: "Tuo herra tuolla —"
"Tohtori Hessling", sanoi Diederich terävästi.
"Nothgroschen", mutisi toimittaja. "Koska Te äsken mainitsitte keisarin nimen, niin Teitä tulee huvittamaan se seikka, että taas on annettu julistus."
"Pyydän päästä kaikesta moitiskelusta!" vaati Diederich. Toimittaja kumarsi ja laski käden sydämelleen. "Kysymys on keisarin kirjeestä."