Sen jälkeen ryhtyi hän näyttämään todistuksia uudesta metodistaan. Hän otti koiran hyväillen syliinsä, puristi sen kuonoa ja nipisti sitä takaapäin, ja — kas! Koira päästi paksulla bassoäänellä: "Ma-ma!"
Läsnä-olijat purskahtivat kovaan nauruun, josta ei tahtonut loppuakaan tulla. Se oli suostumuksen ja tunnustuksen ja hämmästyksen ilmausta. Hovineuvoksen oppinut vakavuus ja Fidelen syvä basso loivat tähän pedagogilliseen toimitukseen jotain peräti juhlallista. Yltyneenä läsnä-olijain hilpeydestä, pani hovineuvos koiransa uudistamaan tuon hauskan tempun useampia kertoja perättäin, kunnes seuran nauru muuttui pelkäksi kirkunaksi, ja ruhtinas jo lopulti pyysi, että Fidele lakkaisi kaikkien pyhimysten nimessä.
Hänen korkeutensa oli niin ihastunut, että korkeasti se sama suvaitsi likistää koiraansa rintaansa vastaan. Ilonsa huumauksessa oli hän vähällä syleillä hovineuvostansakin. Tämä otti hovin onnittelut vastaan kainolla mielihyvällä. Ruhtinas syötti henkikoiralleen sokerileivoksia ja kehoitti sitä olemaan edelleenkin ahkera ja tarkkaavainen.
Hovineuvokselleen lahjoitti ruhtinas kultaisen nuuskarasian, jonka kannella koreili maan-isän oma kuva. Hannu Halle oli kiitollisuudesta pakahtumaisillaan ja huudahti: "O, teidän korkeutenne; minä takaan että Fidele on ennen pitkää sanova teille: pa-pa!"
— Ja silloin pitää sinun saaman palkankorotusta, — lausui ruhtinas ja armollisimmalla myhäilyllä päästi hänet menemään.
Tuo "pa-pa" lausuminen otti sentään viipyäkseen. Muutaman viikon kuluttua tiedusteli ruhtinas jälleen asianlaitaa, mutta silloin ilmoitti hovineuvos, että Fidele oli tilapäisesti sairastunut, ja että sitä piti kaikin mokomin suojella vähimmältäkin mielenliikutukselta. Tämä oli ruhtinaan mielestä taas varsin järkevää, ja niin pitennettiin oppiaikaa jälleen.
Hannu Halle olisi näin ollen saanut edelleen rauhassa elellä, jos hän olisi rauhallisesta elämästä suuriakaan välittänyt. Mutta hän oli pääkaupungissa jo tutustunut kaikkialla ja oli tavalla tai toisella kietounut lukemattomiin pieniin sekä suuriin asioihin. Mukana hän oli kaikkialla ja puheli rohkeasti ja julkeasti tai kainosti ja hiljaisesti, miten milloinkin mieleen johtui ja asia vaati. Hän se tiesi kaikki tyyni, ratkaisi kaikki tyyni, toimitti kaikki tyyni. Ruhtinas rupesi päivä päivältä pitämään häntä yhä suuremmassa arvossa, ja samoin tekivät tietysti myös pääkaupunkilaiset ja hoviin kuuluvatkin. Lemmikki olikin hänen yleinen nimensä.
Säännöllisesti neljän viikon perästä saapui Lalenburgista raadin lähetyskunta tiedustelemaan jalon kansalaisen vointia. Sen kapean kadun, jonka varrella Hannu Hallen kotitalo sijaitsi, oli raati hänen kunniakseen nimittänyt Hallen kaduksi, ja kosk'ei ollut saatavana hänen muotokuvaansa, ei öljyssä eikä marmorissa, oli raati ripustanut hänen siluettinsa eli varjokuvansa suuren istuntosalinsa seinälle.
Ruhtinaan salaiset kabinettineuvoksetkin kääntyivät Hannu Hallen puoleen, vaikuttaakseen milloin missäkin asiassa hänen korkeuteensa. Tämä kävi tarpeelliseksi vallankin silloin kuin Nikodemus, voidakseen edelleen elää isoisesti, aikoi määrätä taas uuden veron otettavaksi. Salaiset neuvokset olivat kokonaan tuota veroa vastaan, sillä kansa huokaili ennestäänkin kaikenlaisten maksujen ja rasitusten alla. He kääntyivät Hannu Hallen puoleen ja pyysivät, ahdingossa olevan kansan nimessä, että hän koettaisi saada ruhtinasta luopumaan tuosta aikeesta.
— Se on pian autettu, hyvät herrat, — sanoi Hannu Halle tavallisella varmuudellaan ja läksi ruhtinaan luo.