»Te jo tunnetta kyllä kartan kaikkein tilustemme yli, niin kuin sen Kouluttaja Juhana koulupoikinensa on tarkasti ja koriasti tehnyt. Hyvät ystävät ja kylänmiehet, kullakin on siitä ollut eri ajatuksensa, ja minulla myös minun ajatukseni. Ja net minä nyt tahdon teille ilmoittaa.»
»Katsoissani maantiluksia, joita me kasvoimme hiessä viljelemme, ei ilman Herran Jumalan siunaukseta, kävi minun usein sydämmelleni, että työ meillen tekee niin paljon vaivaa; ja minun kävi usein sydämmelleni, ett'ei ole kaikki vielä niin hyvin viljelty, eikä sentähden anna niinpaljon, kuin pitäisi. Ja minä vielä kerran loin silmäni kartallen, ja katso, minun sieluni silmät aukenivat, ja minä havaitsin mikä on päävika maanviljelyksessämme.»
»Hyvät ystävät ja kylänmiehet, se on nyt aivan selvä asia, että jos vaan keskenänne suostutte, niin taitavat teidän peltonne ja muut tiluksenne vähemmällä ajan, työn ja rahan kulutuksella tulla viljellyksi ja korjatuksi, ja paljoa satoisammaksi, kuin tähän asti.»
Siihen huusi moni talonpoika: »Kyllähän me siihen ilman vastukseta suostumme, jos ei tule maksamaan niin paljon kuin ennen.»
Toivonen sano: »Minä teillen toivotan siihen onnea. Minä sanon teillen, mitä tähän asti on saattanut paljon kulutuksia, joita nyt taidatte säästää, jos tahdotte. Se on aika! — Kukin teistä on nimittäin taikka perinnön kautta, eli ostolla saanut maantiluksensa, niin kuin net olivat. Niin hänellä on yksi palainen vuoren syrjällä, toinen metsän takana, toinen taas tuolla puolen siltaa, toinen maantien vieressä, taas toinen ojan rannalla j.n.e. Näin häneltä kuluu aivan turhaan monet ajat yhdestä toiseen juostessansa, samaten piioilta ja rengeiltä; niin myös sonnan veto ja muut ajot sinne ja tänne paljon aikaa kuluttavat. Näin suuri osa päivää, jona olisi taittu työtä tehdä, menee turhiin juoksuihin ja kulkuihin. Renki ja piika saa palkkaa edes ja takaisin kuljettuaan, josta ei ole yhtään hyötyä. Sentähden tulee sitä vähemmin työtä päivässä tehdyksi, ja maa sitä vähemmin oikialla toimella viljellyksi, että puuttuu siihen työhön tarpeellista aikaa. Monikin pelkää, vielä enempää maata ostaa, sillä että hän tuskin voi täydellä toimella korjata ja viljellä mitä hänellä jo on; eikä hänellä kuitenkaan ole paljon. Mutta alinomainen kulkeminen yhdestä paikasta toiseen kuluttaa ajan. Jos olisivat kaikki hänen tiluksensa yhdessä ja vieretysten, taitaisi hän yhtä paljolla väellä, ja samalla aikaa korjata kahta vertaa enemmin maata, kuin hänellä nyt on, ja tulla sitä rikkaammaksi.»
Talonpojat sanoivat: »Kyllä se on aivan oikein, mutta eipä sitä saata auttaa. Eihän saateta peltoja ottaa selkäänsä ja niitä kantaa yhteen joukkoon.» Toivonen sanoi: »Sen taidatte, jos tahdotte, koska teillä nyt on kartta, ja nyt kukin tietää, kuinka suuri jokainen maanpalaisensa on. Mutta senmä teille myös sanon, että asialla on paljon esteitä ja vastuksia. Teidän pitää keskenänne vaihettaa ne hajalla olevat maan tilukset, niin että vihdoin jokaisella on maansa yhdessä paikassa, niin kuin olisi vaan yksi maa eli kantti. Siitä kukin suostukoon naapureinsa ja rajaikkoinsa kanssa. Annettakoon väliä sillen, jolla on joku määrä enemmin eli muutoin parempaa maata, kuin toisella. Ja joskin yksi eli toinen tulisi vaihettaissa vähäisen tappamaan, voittaa hän kuitenkin kahta vertaa siinä, että hänellä on kaikki yhdessä. Jos ette sovi keskenänne, ottakaat vakavia, ei kumpaisenkaan puolta pitäviä arviomiehiä eli kohtuullisia riidan ratkaisioita, elikkä heittäkää arpaa. Sen mä vielä sanon: älkäät antako minkään esteen eli vastuksen teitä peljättää, älkäätkö olko sentähden tytyväiset entiseen, että niin kauvan olette siihen tottuneet; tässä on se asia hankkeissa, että taitaisitte tulla rikkaammaksi ilman suuremmata vaivata.»
Toivosen näitä puhuttua seurakunta erkausi kukin päätään puistain. Kaikki kyllä sanoivat, sen neuvon olevan varsin hyvän, mutta eivät luulleet koskaan saattavansa tulla siitä sopimaan.
Kuitenkin muutamat joutilaisina hetkinä ajattelivat, minkä palaisen maistansa he saattaisivat antaa sille eli tälle saadaksensa siltä tilkan, joka oli hänen maansa vieressä. Ja rupesivatkin leikkiä muka läskein siitä puhumaan naapureinsa kanssa. Heillen ei ollut tarjottu maantilus aina sopiva, mutta he tahtoivat toista, joka oli kolmannen miehen. Sitäpä sitten molemmat puhuttelivat. Yksi kehoitti toista. Pian kukin rupesi neuvoittelemaan, miten saattaisi tiluksensa saada yhteen jatkoon. Ennen pitkää oli melkein yhteinen keskusteleminen tästä asiasta. Moni vaihetus tuli toimeen, monesta ei tullut mitään. Aina tuli jotain päätetyksi. Kultalassa oli niin kuin auksionissa eli markkinoilla, liiatenkin talvisaikana, koska oli enemmin aikaa ja iltapuhteella tultiin toinen toisensa kotiin puheskelemaan: Sillä mennä krouviin ja siellä juoda eli ryypätä ylös rahansa ja tulla järjettömän eläimen kaltaiseksi, sitäpä jo häpesi jokainen kunnon mies kylässä. Ennen he joivat juotavansa kotona vaimon ja lasten tykönä.
Toivonen oli sanonut, että tällä tilusten vaihetuksella oli esteensä ja vastuksensa. Ja niin olikin. Mutta puolen vuoden kuluttua oli kuitenkin jo viisi isäntää suostuneet tilustensa vaihetuksesta ja melkein saaneet kaiken maansa yhteen jaksoon. Tämä toisia pisti vihaksi. He varsin hyvin näkivät siitä olevan suuren voiton. Koettivat siis saada hekin asiaa toimeen. Kylän kokoushuoneessa oli illoilla väkeä alinomaa. Aina seisoi kartan edessä muutamia talonisäntiä, jotka keskustelivat ja riitelivät, niin että uloskin kuului, ja erkausivat vihapaissään, mutta tulivat taas yhteen uusia tuumia tuumailemahan. Mitäpä tästä oli? Vuosi vuodelta saatiin tilukset enemmin ja enemmin yhdistetyiksi, ja silmin nähtävä oli mikä voitto ja hyödytys siitä karttui.
29.