Ja samassa kirjeessä hän edelleen muutamalla piirteellä antaa kuvan elämästään Geijerstam-puolisoiden kodissa:
"Koko tänä aikana olen tuskin ainoatakaan ihmistä tavannut. Lukuunottamatta tietenkin Geijerstameja. Minun huoneeni on Gustafin työhuoneen takana, mutta hänellä parasta aikaa ei ole mitään teosta tekeillä — hän pistäytyy vähä väliä luokseni ja juttelee kanssani. Hän sanoo minua pahaksi omaksitunnokseen ahkeruuteni vuoksi. Iltasin me istumme kolmen hänen huoneessaan, aivan ihmeellinen kodikkuuden tunnelma on ominainen perhehetkille tällä saarella, jossa olemme aivan eristetyt koko maailmasta ja jossa tuuli vinkuu ja vyöryy yli suurten kalliopaasien ja aavojen vesien. Luonto on täällä ihana. Mutta minä katselen sitä kuollein silmin. Tuo yö Kööpenhaminassa — se jätti leimansa minuun!"[121]
Kuinka syvän leiman tuo "itsemurhayö", niinkuin Ernst Ahlgren sitä nimitti, jätti häneen, käy ilmi seuraavasta kirjeestä Gustaf af Geijerstamille, joka on kirjoitettu 1888 vuoden alkupuolella:
"Se yö, jolloin makasin yksin ja katsoin kuolemaa silmästä silmään ja näin edessäni kuoleman kasvojen vääristyvän, vääristyvän elämäksi, josta juuri olin etsinyt pelastusta; se yö on painanut leimansa minuun. Elämäntuskani ei johdu sentimentaalisista oikuista, se tulee siitä, etten usko minunlaiseni kunnon kirjailijan voivan elää kynällään muuta kuin kurjuudessa, ja olen taistellut liian kauan pienten olosuhteitten, köyhyyden ja elatushuolien painon alla. Jollei tästä sen parempaa tule, niin taiteilija-ituni tukehtuu sen sijaan, että se puhkeaisi täyteen voimaansa. Olen liiaksi taiteilija voidakseni katsella taantumistani; olen liiaksi yksinäinen voidakseni persoonallisesti tuntea olevani sidottu elämään työhuoneeni neljän seinän sisäpuolella; tuntuu siltä kuin kaikki se, mihin olen ollut kiintynyt, olisi vetäytynyt kauaksi minusta ja kuin seisoisin keskellä aavaa erämaata, jonka äärtä väsyneet jalkani eivät koskaan voi saavuttaa."
Syyskuussa Ernst Ahlgren vietti parisen viikkoa Tukholmassa, palasi sitten Hörbyhyn, jolloin novellikokoelma "Folklif och småberättelser" tuli julkisuuteen, mutta vaikka hän tuntui iloiselta ja levolliselta ja oli hyvällä työtuulella, yltyi synkkämielisyys kuitenkin sitä myöten mitä pitemmälle syksy kului. Lokakuussa hän läksi jälleen Kööpenhaminaan ja koetti kaikella tavalla taistella elämänkyllästymistään vastaan, hän voimisteli, liikkui ulkoilmassa ja nautti vahvistavia lääkkeitä, mutta kaikki oli turhaa. Hänen voimansa menivät päivä päivältä alaspäin, ja vastustuskyky heikkeni niiden mukana.
Käväistyään jouluna kotona Ernst Ahlgren palasi vuoden viimeisinä päivinä takaisin Kööpenhaminaan.
Yöllä vasten tammikuun 9 p:ää 1888 hän teki itsemurhayrityksen, joka ei kuitenkaan onnistunut. Hän nautti morfiinia, mutta ennenkuin myrkky ennätti vaikuttaa, valtasi hänet niin kova jano, että hänen pakostakin täytyi juoda, jolloin myrkky ei tehnytkään tehtäväänsä.
Hänen tuskansa oli ääretön, kun hänen täytyi jälleen ruveta elämään, vaikka hän jo toistamiseen oli tehnyt tilin elämän kanssa. Ja joskin hän vähitellen alkoi jälleen elää ja pääsi taas työhönsä kiinni, niin kaikki kävi enää vain puolella voimalla.
Siten nuo kaksi voimaa, elämä ja kuolema kamppailivat keskenään hänen sielussaan, kunnes hänen kärsimystensä mitta vihdoinkin oli täysi ja vapautuksen hetki koitti.