Kun Abu Hassan oli käynyt istumaan kaikkein kauneimmalle, silkillä päällystetylle sohvalle, tulivat tytöt tanssien hänen luoksensa. Yksi joukosta astui piiristä esiin, laskeutui polvilleen maahan, kaatoi viiniä pikariin ja tarjosi sen hänelle.
Yksi joukosta astui esiin ja tarjosi Abu Hassanille pikarin.
Yksi joukosta astui esiin ja tarjosi Abu Hassanille pikarin.
Niin hyvää viiniä ei hän eläissään ollut juonut, ja kun hän tahtoi lisää, niin hän viittasi vain tanssiville tytöille, niin heti oli yksi heistä valmis täyttämään hänen pikarinsa.
Jotta tytöt saisivat levätä tanssin välillä, kutsui hän heidät viereensä istumaan ja hän jutteli ja laski leikkiä kaikkien kanssa. Sellaista iloa ei koskaan ennen ollut vallinnut Harun al Rashidin palatsissa.
Kun keskiyö lähestyi, arveli kuitenkin oikea kalifi, että iloa oli ollut riittämään asti. Salaa hän antoi merkin yhdelle valkeapukuisista tytöistä, antoi hänelle unipulverin ja käski tämän sekottaa sen Abu Hassanin viiniin.
Tyttö pani sen salaa siihen pikariin, joka hänellä oli kädessä, kaatoi sen täyteen viiniä ja tarjosi sen Abu Hassanille pyytäen, että hän tyhjentäisi tämän pikarin alamaistensa onneksi.
— Olkoon menneeksi, sanoi hän. Eläkööt onnellisina ja tyytyväisinä minun valtikkani kunniaksi!
Mutta heti kun viimeinen pisara oli mennyt hänen kurkustaan alas, kaatui hän patjoja vasten ja vaipui yhtä sikeään uneen kuin silloinkin, kun hänet tuotiin palatsiin.
Harun al Rashid astui nyt palvelijoiden joukosta esiin yhdessä Giafarin ja Mesrurin kanssa ja hän lähetti kaikki tytöt ja orjat pois paitsi kahta, jotka saivat toimekseen tuoda Abu Hassanin omat vaatteet, pukea ne hänen ylleen ja viedä hänet sitten takaisin hänen omaan asuntoonsa.
Mutta kalifilla oli koko päivän ollut niin hauska, ettei hän tahtonut tähän lopettaa pilaansa. Hän tahtoi nähdä miten Abu Hassanin herätessä kävisi, ja sitä paitsi oli hän oppinut panemaan niin suurta arvoa häneen, että hän arveli velvollisuudekseen antaa hänelle jonkinmoisen selityksen.