Puettuna kalifin pukuun ja Giafarin seuraamana hän läksi siis kantajien jäljissä Abu Hassanin taloon.
Kun he olivat saapuneet perille, niin kolkuttivat orjat talon ovelle, ja hetken kuluttua näkyi tulta ikkunasta. Abu Hassanin vanha äiti oli herännyt kolkutukseen ja tuli nyt avaamaan ovea, lamppu kädessä.
Äiti tuli avaamaan lamppu kädessä.
Äiti tuli avaamaan lamppu kädessä.
Mutta hän peräytyi kauhusta nähdessään poikansa kankean ruumiin, jota kaksi vierasta miestä kantoi, ja kalifin heidän jäljessään koko kuninkaallisessa komeudessaan. Hän oli ollut hyvin huolissaan, kun Abu Hassan oli kadonnut kotoa, ja ihmetellyt suuresti sitä ihmeellistä lahjaa, jonka hän oli saanut pojaltaan, kalifilta, mutta nyt hän oli varmasti vakautunut siitä, että jotakin pahaa oli tapahtunut.
Mutta kalifi rauhoitti häntä.
— Älä pelkää, hyvä vaimo! sanoi hän. Päästä meidät vain poikasi huoneeseen, jotta voimme laskea hänet vuoteeseen makaamaan, niin selitän sinulle koko jutun.
Vaimo astui edeltä ja molemmat miehet kantoivat Abu Hassanin vuoteeseen. Sitten orjat läksivät pois. Mutta Harun al Rashid ja Giafar jäivät taloon.
— Nyt, sanoi kalifi, saat tietää, miksi me olemme täällä.
Ja hän kertoi sitten koko jutun alusta alkaen, siitä saakka kun Abu Hassan ensin kohtasi hänet sillalla aina siksi kunnes hän toisen kerran juotti hänelle unijuomaa, ja kehui sitten hänen älykkäisyyttään ja sukkeluuttaan ja miten paljon huvia hän oli tuottanut hänelle.
— Mutta tämä pila ei ole täydellinen, jollen saa olla mukana näkemässä hänen heräämistänsä. Sentähden pyydän saada jäädä tänne yöksi. Sitä paitsi haluan aamulla päästä sellaiseen paikkaan, josta voin hänen huomaamattaan nähdä ja kuulla kaikki. Mutta lupaa, ettet anna meitä ilmi.