— Mitä minä sitten olen tehnyt, koska palkitset minua tuolla tavalla?
— Kuule siis, mitä sinulle kerron, sanoi henki. Ja kun olet kuullut kertomukseni, niin huomaat itsekin, etten voi toisin tehdä. Suuri joukko henkiä liittoutui kerta taivasta vastaan, ja minä olin heidän joukossansa. Me emme tahtoneet tunnustaa muuta valtaa olevankaan, kuin meidän omamme vain. Mutta profeetta Salomon oli sittenkin meitä voimakkaampi. Hänen palvelijansa ottivat kerta minut kiinni ja veivät hänen valtaistuimensa eteen. Hän istui siinä kaikessa komeudessaan ja loistossaan ja puhui minulle hyvin ystävällisesti. Hän lupasi minulle anteeksiantoa, jos tunnustaisin Jumalan kaikkivallan, mutta minä olin uhkamielinen. Silloin Salomon tuli kärsimättömäksi, antoi tuoda vaskipullon ja pani minut siihen. Hän sulki pullon sinetillänsä, jota me henget emme kykene rikkomaan, ja sitten hän käski heittää sen mereen, kaikkein syvimpään kohtaan. Eipä minulla ole ollut paljon toivoa, että koskaan enää saisin nähdä päivän valoa. Minä kaduin katkerasti tottelemattomuuttani. Ja maatessani syvällä meren pohjassa lupasin pyhästi, että jos joku pelastaisi minut ennenkuin vuosisata on loppuun kulunut, niin tekisin hänet rikkaaksi ja onnelliseksi. Mutta vuosisata meni menojaan, eikä kukaan tullut minua vapahtamaan. Silloin minä tein uuden lupauksen, sen nimittäin, että jos seuraavan vuosisadan kuluessa joku tulisi minua pelastamaan, niin antaisin pelastajalleni kaikki maailman aarteet. Mutta sekin vuosisata meni menojaan, eikä pelastajaa kuulunut. Kolmannen vuosisadan alkaessa lupasin korottaa pelastajani kuninkaaksi ja suojella häntä koko elinaikansa. Mutta ei sinäkään aikana kukaan säälinyt minua. Silloin minä sydännyin ja päätin, että jos joku nyt tulisi minua pelastamaan, niin hän olisi kuoleman oma. Ja katso, sinä olet pelastanut minut! Sinua tämä kova kohtalo nyt kohtaa!
Kalastaja joutui aivan suunniltansa. Hän pyysi ja rukoili, että henki armahtaisi häntä, mutta mikään ei auttanut. Tämä käski hänen vain sanoa, millä tavalla hän halusi kuolla, mutta hänen piti kiiruhtaa, sillä hänellä ei ollut aikaa tuhlata turhaan.
Kun kalastaja huomasi, ettei mikään tässä auttaisi, niin hän ajatteli suruissaan vaimoaan ja lapsiaan, jotka varmaan kuolisivat nälkään, kun hän ei enää voinut pitää heistä huolta, ja äkkiä hän sai päähänpiston. Ehkäpä hän viekkaudella voisi pelastua tästä vaarasta.
— Suuri ja voimakas henki, sanoi kalastaja, jos sinä todellakin olet niin kovasydäminen, että tahdot kostaa hyvän pahalla ja tappaa minut, niin täytynee minun alistua kohtalooni, mutta lupaa minulle ainoan oikean Jumalan nimessä, että vastaat minulle yhteen kysymykseen, ennenkuin otat minut hengiltä.
Kun henki kuuli Jumalan nimen, niin häntä vapisutti, mutta hän ei voinut kieltäytyä, kun kalastaja vetosi siihen nimeen.
— Puhu, mutta nopeasti!
Silloin kysyi kalastaja:
— Kuinka sinä, joka olet niin suuri, voit mahtua noin pieneen astiaan? Ehkäpä koko juttusi on vain turhaa lorua!
— Etkö sinä usko, että minä olin tuon pullon sisällä? kysyi henki.