Hän ihastui suuresti näihin kauniihin kaloihin ja käski rahavartijansa maksaa niistä kaksisataa sekiiniä.
Kalastaja oli vähällä hypätä ilosta ilmaan, ja onnellisena hän läksi kotiinsa vieden mukanaan lihaa ja leipää ja kaikenlaista muuta hyvää vaimolleen ja lapsilleen. Nyt heillä oli mitä he tarvitsivat pitkäksi aikaa.
Mutta sulttaani antoi kalat visiirilleen, ja visiiri vei ne keittiöön ja käski kokin valmistaa niistä maukkaan aterian.
Kokki perkasi ja huuhtoi ne hyvin, pani paistinpannun tulelle ja paistoi ne voissa, niin että ne kiehuivat ja pihisivät ja näyttivät oikein maukkailta.
Mutta juuri kun hän oli kääntämässä kaloja, avautui keittiön seinä, ja solakka, kaunis tyttö astui sieltä esiin. Hän oli puettuna hienoon silkkipukuun ja otsalla loisti jalokivillä koristettu päänauha.
Toisessa kädessään hänellä oli sauva, jolla hän liikutteli kaloja. Hän lausui seuraavat sanat:
Tyttö liikutti kaloja kepillään.
Tyttö liikutti kaloja kepillään.
Kirjokalat, ystäväni, noudatteko käskyjäni?
Kaikki kalat kohottivat samassa päänsä ja vastasivat yhteen ääneen:
Kuinka toisin olla vois? — Tottelemme — huoli pois!