— No, koska sinä lupaat niin pyhästi, niin uskon sinua, sanoi hän hengelle ja nosti pullon veneestä maalle.
Kalastaja aukaisi pullon suun ja savu kohosi jälleen ylös ilmaan ja muodostui jättiläismäiseksi haamuksi. Mutta hän seisoi nyt kalastajan edessä nöyränä ja kiitti häntä sydämellisin sanoin pelastuksestansa. Sitten hän heitti pullon kauaksi mereen, jotta se ei enää tuottaisi hänelle harmia. Sen tehtyään hän käski kalastajan koota verkkonsa ja seurata hänen mukanansa.
He astuivat tietä myöten ja kulkivat kaupungin ohi korkealle kukkulalle, ja siitä he laskeutuivat alas suureen laaksoon. Siellä henki pysähtyi.
— Kuule nyt tarkoin mitä sinulle sanon, virkkoi henki. Sinä voit pelastaa erään onnettoman ihmisen ja samalla saavuttaa itsekin onnen. Mutta yksin et voi sitä työtä suorittaa. Noudata siis tarkasti minun neuvojani, niin kaikki käy hyvin.
Henki veti kepillänsä ympyrän maahan, ja heti siihen ilmestyi kirkasta vettä. Ihmeissään kalastaja katseli eteensä, eikä voinut ymmärtää, mistä tuo järvi äkkiä oli tullut keskelle kuivaa maata. Se oli syvä ja vesi oli läpikuultavan kirkasta. Hän saattoi nähdä monen sylen syvyyteen, ja järven pohjalla hän ihmeekseen huomasi kokonaisen kaupungin, jossa oli komeita taloja ja kristallipalatseja. Kalat uiskentelivat edestakaisin talojen ikkunoista ja ovista, aivankuin ne olisivat olleet niiden omia asuntoja. Mutta olivatpa ne kummia kaloja! Toiset olivat sinisiä, toiset aivan valkeita, toiset taas tulipunaisia.
— Kerran päivässä vain saat heittää verkkosi veteen, sanoi henki. Joka kerralla saat neljä kalaa. Mutta kun viet nuo kalat sulttaanille, niin hän antaa sinulle paljon rahaa, niin ettei sinun enää tarvitse puutteessa elää. Mitä sitten tapahtuu, sen saat tietää myöhemmin.
Heti kun hän oli puhunut loppuun, polki hän maata, ja maa avautui hänen jalkojensa juuressa ja tuo jättiläishenki katosi tietymättömiin.
Kalastaja hieroi silmiään tullakseen vakuutetuksi siitä, että hän oli valveilla, mutta kun hän yhä edelleen näki moniväristen kalojen uiskentelevan järven pohjassa, niin hän laski kiireesti verkkonsa veteen. Ja kun hän veti sen ylös, niin verkossa olikin neljä kalaa, sininen, punainen, keltainen ja valkoinen.
Hyvillä mielin kalastaja kiiruhti saaliineen kaupunkiin, astui sulttaanin palatsiin ja tapasi ovella sulttaanin itsensä.
Sulttaani, jota alamaiset rakastivat, mutta viholliset pelkäsivät, nyökkäsi ystävällisesti kalastajalle päätään ja katseli hänen kalojansa.