Visiiri seisoi ihmeissään, ja kokki astui varovaisesti lieden ääreen veitsi kädessä. Hän ei tiennyt, uskaltaisiko hän koskea kaloihin ja kysyi visiiriltä neuvoa.
— Käännä vaan, sanoi visiiri ja asetti kätensä suojelevasti pannun yli, jotta kalat eivät voisi päästä karkuun.
Mutta tuskin kokki oli veitsellä niihin kajonnut, niin kalat hypähtivät korkealle ilmaan ja putosivat tuleen.
Kauhun vallassa visiiri ja kokki juoksivat sulttaanin luo ja kertoivat mitä oli tapahtunut. Varmaan tuossa jutussa sittenkin oli perää, ajatteli sulttaani, koska he molemmat olivat sen nähneet.
Kalastajalle lähetettiin taaskin sana ja käskettiin hänen tuoda uusia kaloja. Seuraavana päivänä hän toikin taas neljä kalaa ja sai nytkin palkakseen kaksisataa kultarahaa. Tällä kertaa hän osti vaimolleen ja lapsilleen vaatteita ja meni iloisin mielin kotiinsa.
Sulttaani oli nyt niin utelias, että hän tahtoi omin silmin nähdä, millä tavalla kokki valmisti kalat, ja siksi hän meni nyt keittiöön katselemaan.
Kokki perkasi ja huuhtoi kalat ja pani ne pannulle. Ja totta tosiaan, juuri kun voi alkoi pihistä, avautui seinä taaskin kovalla rytinällä. Mutta tällä kertaa ei kaunis tyttö astunutkaan esiin, vaan suuri, musta mies, joka näytti hyvin ankaralta. Hän kosketteli kaloja sauvalla ja huusi kovalla äänellä:
Musta mies astui esiin.
Musta mies astui esiin.
Kalat, mik' on toimenne?
Ja kalat kohottivat heti päänsä pystyyn ja vastasivat: