Dervishi nauroi ja viittasi palvelijoihin.
— Voithan kysyä palvelijoiltasi, sanoi hän.
Kaikki orjat vakuuttivat yhdellä suulla, että siitä oli kulunut vain sekunnin verran aikaa ja etteivät he sinä aikana olleet liikahtaneet paikoiltansakaan.
Mutta hän ei tahtonut sitä sittenkään uskoa, vaan kertoi vaimostansa ja neljästätoista lapsestansa ja kaikesta, mikä hänelle noina seitsemänä vuonna oli tapahtunut, jolloin hän oli ollut poissa.
Silloin dervishi lähetti hakemaan sulttaanin omaa pientä poikaa, joka oli vain kahden vuoden vanha, ja vasta kun tämä ojensi molemmat kätensä isällensä, putosivat ikäänkuin suomut hänen silmiltänsä ja hän ymmärsi, että nuo seitsemän vuotta olivatkin olleet vain silmänräpäys.
Hän kumartui maahan ja suuteli dervishin vaipan lievettä, ja dervishi laski kätensä hänen päälaellensa.
— Allah on minun heikon voimani kautta tahtonut antaa sinulle todistuksen voimastaan, sanoi hän. Älä nyt enää epäile niitä ihmeitä, joita järkesi ei voi käsittää!
Pyhä mies palasi takaisin yksinäisyyteensä vuorelle. Mutta sulttaani oli parantunut epäuskostansa ja hallitsi suuremmalla viisaudella ja lempeydellä alamaisiaan kuin ennen.
Pieni tuomari.
Harun al Rashidin hallitessa asui Bagdadissa mies, nimeltä Ali Chodjah. Hän harjoitti pientä kauppaa omassa talossaan, jonka hän oli isältään perinyt. Siten hän ansaitsi niukan leipänsä.