— Ota oppia tältä lapselta, sanoi hän laskien kätensä pojan päälaelle, ja muista, että tästälähin tutkit tarkemmin asiaa, ennenkuin tuomitset.
Sitten kalifi syleili poikaa ja käski antaa hänelle tuhat kultarahaa vanhempiansa varten. Eikä siinä kylliksi. Hän piti huolta siitä, että poika sai hyvän kasvatuksen, ja kun hän oli varttunut mieheksi, otti kalifi hänet palvelukseensa ja osoitti hänelle aina suurta suosiota ja hyvyyttä.
Kuningas Mahmud ja leipuri.
Suuressa valtakunnassa itämailla hallitsi kauan aikaa sitten vanha kuningas, joka rakasti suuresti alamaisiansa. Siksipä hän kasvatti myös pojastansa hyvän hallitsijan ja antoi hänen oppia ja kehittää lahjojansa.
Mutta jotakin häneltä vielä puuttui ennenkuin hänen kasvatuksensa oli loppuunsaatettu: hänen tuli matkustaa ja nähdä vieraita maita oppiakseen maailmaa tuntemaan. Vanha kuningas oli tähän asti halunnut pitää hänet kotona, sillä hän tiesi, ettei hänellä itsellään ollut enää pitkältä elinpäiviä ja hän tahtoi mielellään nähdä poikansa luonaan kuoleman lähestyessä. Mutta vihdoin hän päätti antaa hänen matkustaa, sillä kun poika kerran oli päässyt kuninkaaksi, ei hän voinut enää poistua valtakunnastaan.
— Rakas Mahmud, sanoi vanhus eräänä päivänä prinssille, koska minä näyn elävän vaikka sadan vuoden vanhaksi, niin ei maksa vaivaa lykätä enää matkaasi. Ota paras hevonen tallistani ja kaksi palvelijaa seuralaiseksesi! Ota matkaasi kaksi rahakukkaroa ja täytä kumpikin kolmella tuhannella sekiinillä! Ratsasta sitten ulos maailmaan ja palaa takaisin viisaampana ja kokeneempana!
Mahmud suuteli isänsä kättä ja lähti iloisin mielin matkaan. Useita maita ja kaupunkeja ja paljon merkillisyyksiä hän näki tällä matkallansa, mutta kaikista näkemistään miellytti häntä kaikkein eniten eräs ihmeen ihana tyttö. Hänen isänsä oli linnanvoutina erään kuninkaan linnassa, jossa prinssi oli vieraisilla.
Ihastuttava Naima hurmasi hänet siihen määrään kauneudellaan ja suloudellaan, että hän jäi linnaan paljoa pitemmäksi aikaa kuin mitä hän alkujaan oli aikonut ja lopulta hän huomasi, ettei hän voinut elää ilman häntä. Tosin tyttö ei ollut kuninkaallista sukua, mutta hänen suloinen käytöksensä, komea ryhtinsä ja kauneutensa olivat kuin kuningattaren, ja hän päätti pyytää hänet omaksensa.
Eräänä aamuna prinssi kutsui tytön isän, linnanvoudin, luoksensa, ja kun tämä seisoi syvästi kumartaen hänen edessänsä, niin prinssi kehotti häntä ystävällisesti istuutumaan.
— Olen kutsunut sinut luokseni, sanoi hän, siksi että tyttäresi suuresti miellyttää minua, ja minä haluan ottaa hänet puolisokseni, jos isäni siihen vain suostuu.