Leipuri vapisi kuin haavanlehti, sillä hän tiesi loppunsa nyt tulleen, ja vastustelematta hän otti esiin kuningas Mahmudin vankilan avaimen. Visiiri kiiruhti heti alas ja avasi kellarin oven selkoselälleen. Seuraavassa hetkessä hän sulki herransa ja kuninkaansa syliinsä, ja he itkivät molemmat ilosta onnellisen pelastuksen johdosta.
Visiiri sulki herransa ja kuninkaansa syliinsä.
Visiiri sulki herransa ja kuninkaansa syliinsä.
Sillä välin oli koko korttelissa levinnyt tieto siitä, mitä leipurin talossa oli tapahtunut. Väkijoukko tunkeili kellarin oven edustalle, ja kun kuningas Mahmud astui ulos, tervehdittiin häntä loppumattomalla riemulla, ja sitä jatkui pitkin matkaa hänen astuessaan linnaansa.
Mutta kun oikeudenpalvelijat astuivat ulos puodista leipurin kanssa, niin silloinpa tuli toinen ääni kelloon. Silmänräpäyksessä kansanjoukko riisti hänet heidän käsistänsä ja kivitti häntä, kunnes hän heitti henkensä.
Tämän seikkailun jälkeen kuningas Mahmud eli taas tyytyväisenä ja onnellisena perheensä ja rakkaitten alamaistensa keskuudessa. Mutta niinpiankuin hän sai aikaa, matkusti hän appensa luo ja kiitti häntä siitä, että hän oli pakottanut häntä oppimaan jotakin ammattia, sillä nyt hänen täytyi myöntää, että hänellä oli ollut siitä hyötyä.