Oi, isä, sinä suostut! Minä lähden, mutta sitten — sitten vielä yksi pyyntö, rakas isä. Kun kaikki on sovitettu, ettehän te sitten enää täällä kotona ajattele katkeruudella pettäjää? Minä — minä olen häntä niin paljon rakastanut.
ISÄNTÄ
Mene, lapsi. Kuka ajattelisi katkeruutta silloin, kun sinä olet muistossa.
ANNA
(itkien)
Siis nyt, isä, nyt heti sen täytyy tapahtua! Sen täytyy olla minun joulunviettoni. Huomenna olisin jo liian arka ehkä… Pois siis lämpöisestä kotipirtistä tiettömään pimeyteen; (Huomaa isänsä liikutetuksi.) Isä, suo anteeksi, että pimennän joulusi; Älä sure minua! Nyt menen pukeutumaan, ja sitten hiihdän pimeään jouluyöhön ja pyhän yön enkelkuoro seuraa minua ja varjelee minua vaaroilta, Niinhän, isä?
(ISÄNTÄ ei vastaa. ANNA syleilee häntä vielä kerran. Sitten kamariin.)
8:s kohtaus.
ISÄNTÄ
(yksin, äänettömyyden jälkeen):