Ei, ei, minun täytyy! Sinun tähtesi, Anna, ja kotoisten tanhuitten! Jää hyvästi! (Syöksyy ulos.)
2:nen kohtaus.
ANNA yksin.
ANNA
(jää liikkumattomana katsomaan Tapanin jälkeen):
Mennyt, Tapani mennyt. Viimeisenkö kerran? On kuin sydän pysähtyisi povessa. Väsyttää, mutta kaikki on liian kauheata, ei voi rauhassa olla väsyksissä. Me olemme turvattomina, yksin, isävanhus ja minä… Ja kuitenkin! Niin kauan kuin he ovat hengissä ja ase kädessä siellä kirkonmäellä, elää minussakin vielä heikko toivo… Sotajoukot, ne peräytyvät peräytymistään, ne voivat sen tehdä, sillä ei ole niitten aura näitä peltoja kyntänyt. Toista on meidän miesten, heille ne ovat elämän kanssa yhtä. (Innostuen.) Hyvä Jumala heitä suojelee. Nämä kodit ovat meille liian kalliita vihollisen mellastukselle alttiiksi joutumaan. Niille uhrataan kansan viimeinen veripisara näissä sissijoukoissa. Herran täytyy siunata se viimeinen veripisara!
3:s kohtaus.
ANNA ja ISÄNTÄ.
ISÄNTÄ
(sisään kamarin ovesta)