Tyttöseni, oletko kuullut mitään? Joko meni Tapani?
ANNA
Meni, isä. Isä, hän sanoi, että vaara on hyvin lähellä. Ja verta varmaan tänään vuotaa. Siellä ovat pojat ja Tapani, pian ei heitä ehkä enää ole. Vainolainen ryntää pirttiimme. Isä, minne menemme me?
ISÄNTÄ
Monta on jäänyt liettä kylmäksi vihollisen lähestyessä, kun kokonaisten kylien asukkaat ovat paenneet korpiin. Mutta, katsos, tyttäreni, näitten hirsien suojassa näki isäsi kerran päivän valon. Seitsemänkymmentä talvea olen sen jälkeen näitä seiniä katsellut, ja seitsemänkymmenen kevään oras on kotipellossa tuolla itänyt. Anna, minä luulen, että jos tässä ensi yönä rauniot savuavat, täytyy niitten olla minun hautakumpunani. Mutta (Muistaen.) Anna, lapseni, sinä! Miten suojaan minä sinua? Oi, minä muistan ne julmuudet, joista kylällä tuonnoin kerrottiin. Anna, minne voi isäsi kätkeä sinut saastaisilta katseilta? Henkeni lapseni edestä, mutta mitä se auttaisi.
ANNA
(kalpeana, mutta tyynenä)
Isä, ole huoletta, sota-ajan ja kivekäskodin lapsi osaa kuolla.
ISÄNTÄ
Tiesinhän, lapsi, tiesin, että sinussakin on samaa verta.