Hän otti esiin rasian, avasi sen ja näytti siinä olevan sormuksen, joka luonnollisesti oli puuvillalla ympäröity. "Minä annan sen nyt sinulle äitisi läsnäollessa, sillä äitinäsihän sinä pidät matami Dientjenin."
"Saanko minä tuon sormuksen?" — Ei voi kieltää että Geesjenin silmistä leimusi ilon säde.
Sormus oli nyt vapautettu verhostaan ja näytti olevan toisenlainen kuin kuleksivila rihkamakauppiailla oli tapana tarjota kylän asukkaille. Gerrit, joka aivan hyvin huomasi Geesjenin ihastuksen, halusi vielä enemmän kiihoittaa sitä ja antoi sormuksen sentähden hänen ihailtavakseen. Mutta äkkiä vaaleni tyttö, ja kun hän vapisevalla kädellä tarttui sormukseen, kysyi hän: "Mistä olet saanut sen?" Sitten antoi hän sen mummo Dientjenille, mutta katsoa tuijotti Gerritiin, joka tuli vähän hämilleen.
Mummo näytti hyvin tuimalta, mutta otti vastaan sormuksen ja tutki sitä tarkkaan. Vanhuksen silmät olivat tarkemmat kuin tytön, sillä ne huomasivat kohta, mitä Gerrit ei luullut kenenkään näkevän. "Sormus on ollut rikki ja on korjattu. Se on todellakin kallis kapine!" sanoi mummo ja antoi sen takaisin Geesjenille.
"Mummo!" huudahti tämä; "hänellä oli tämä sormus sormessaan."
"Kenellä?"
"Vieraalla herralla, joka oli tuon hienon naisen, 'hänen armonsa' seurassa — ettekö muista?"
Mummo väänteli itseään tuolillaan. Se osoitti että hän oli huonolla tuulella.
"Erehdyt, lapseni", sanoi hän käheällä äänellä.
"Olen varma siitä. Minä näin että se oli hänen sormessaan, kun hän seurasi minua tuona pyhänä."