"Vaimo", vastasi hän.
"Käännyttekö te täältä kotiapäin?"
"Emme, me menemme länteenpäin ja käymme kaupunkiloissa, kauppaloissa ja kylissä", vastasi hän. "Karja kuolee tänä vuonna joukottain ja meillä ei ole syötävää."
Koiskinen ja hänen vaimonsa olivat menneet huoneesta; nuori Koiskinen oli yksin Akan ja hänen seuralaistensa kanssa.
Hän kääntyi taaskin tyttöön.
"Vaimo", sanoi hän hänelle kuiskaavalla äänellä. "Tahdotko tehdä minulle pienen palveluksen."
"Tahdon, herra", vastasi nuori tyttö, "ja te voitte luottaa minuun."
Maanpakolainen näytti hänelle kirjettä.
"Tämä kirje", sanoi hän, "on menevä neiti Katariina Jägerhornille, asuva Brahelinnan kartanossa lähellä Turkua. Tahdotko viedä sen hänelle näyttämättä kirjettä kenellenkään eli puhumatta siitä, mitä olen sinulle antanut?"
"Molemmat täytän rehellisesti, minä lupaan sen luojan kautta", sanoi tyttö.