"Tultuani pari päivää sitte Tukholmaan, kuulin puhuttavan tuosta kelpo kreivistä ja hänen hyvästä suhteestansa hoviin", vastasi Toll. "Halusin päästä tuon mainion matkailijan tutuksi ja onnistuinkin tapaamaan hänen illallisella parooni Höpkenin luona. Annoin esittää itseni hänelle ja huomasin, että hän säikähti ja vaaleni kuullessaan nimeni. Sen johdosta aloin tarkastella hänen kasvojansa ja ne näyttivät minusta tutuilta. Kohta aloinkin muistella missä ja milloin olin häntä nähnyt. Se oli, kuten jo mainitsin, Warschaussa. Tuo teeskennelty kreivi ei ole muu kuin seikkailija ja rohkea petturi. Velvollisuuteni vaati siitä ilmoittamaan teidän majesteetillenne. Teidän majesteettinne vihastui ja Te epäilitte sanojani, vaan ne ovat nyt todistetut täysiksi."
"Sanon vieläkin, ett'en voinut uskoa, että minua kohtaan uskallettaisiin käyttää moista rohkeutta", vastasi kuningas. "Vielä kerran kiitän teitä, kun olitte niin miehuullinen, että ilmoititte minulle moisen petoksen, jolla minua petettiin helppouskoisuuteni tähden. Te olette arvon mies, kreivi Toll, ja minä toivon, että tapaus tuon niin kutsutun kreivin kanssa jää vaan meidän välillemme. Poliisimestari saa käskyn viedä kreivin pois maasta; hallitusta ei saa jättää pilkan ja naurun esineeksi."
"Olkaa vakuutettu, teidän majesteettinne, minun vaitiolostani", vastasi Toll; "mutta jos minä rohkenisin puhua suoraan teidän majesteetillenne, niin olisi minulla paljonkin sanottavaa, ja sentähden läksin maakunnastani varoittamaan ja kuninkaalleni lausumaan sanat: Pitäkää se, mikä teidän majesteetillanne on, ett'ette menettäisi kruunuanne."
Kuningas vaaleni ja nousi kiiruusti paikaltansa.
"Mitä rohkenette te lausua?" huusi hän tärisevin huulin. "Mitä, minäkö, Ruotsin kruunattu kuningas ja syntynyt Waasan suvusta, menettäisin — kruununi? Oletteko tullut hulluksi, mies? Te olette luvatta uskaltanut jättää kuvernöörin paikkanne ja teille uskottujen joukkojen päällikkyyden. Matkustakaa heti maakuntaanne ja se tapahtukoon armoni menettämisen uhalla!"
Kuningas oli saanut vihan puuskan, jota ei ollut helppo hillitä. Sellaisia sanoja, kun Toll oli lausunut, ei kukaan ennen ollut uskaltanut sanoa. Hänen ylhäisyytensä oli noussut ylös samalla kuin kuningaskin ja nyt seisoi Skånen korkeakasvuinen, totisen näköinen kuvernööri suorana ja arvokkaana suuttuneen majesteetin edessä.
"Teidän majesteettinne suvaitsi juuri lausua minusta, että olin arvon mies", vastasi Toll vakavana, "mutta itsestäni tiedän, että olen uskollinen alamainen, joka kunnioitan kuningastani ja rakastan suuresti isänmaatani. Tämä maa on perikatonsa partaalla ja siitä en syytä teidän majesteettianne, vaan niitä neuvonantajia, jotka ympäröivät valtikkaa ja salaavat asiain todellisen laidan. Suomi, kolmas osa valtakunnasta, on, ihmisellisesti päättäen, menetetty, ell'ei heti ryhdytä voimakkaihin puuhiin vihollisen maasta ajamiseksi. Sotajoukko ja varsinkin nuoret nostokkaat ovat perki huonosti varustetut ja kärsivät puutosta kaikesta, jopa aivan välttämättömimmistäkin. Tämä ynnä uusi sotaveroitus on suututtanut kansakuntaa sanomattomasti; ja rohkenen syvimmässä alamaisuudessa lausua luulottelemani pelon, että, ell'ei heti tapahdu muutosta parempaan päin, voi tapailtua tapauksia, jotka tärisyttävät valtaistuinta perustuksia myöten. Minun onneni ja onnettomuuteni on teidän majesteettinne vallassa, mutta kerron ne sanani, jotka kerran lausuin tuomarilleni, kun minua syytettiin osalliseksi parooni Armfeltin salaliittoon: minun elämästäni tuomitsee ainoastaan kaikkivaltias, kunniastani historia, ja hyvä omatunto on ainoa omaisuuteni, jonka olen itselleni hankkinut pitkällisessä valtion palveluksessa."
Kuningas oli keskeyttämättä kuunnellut puhujan sanoja. Tollin arvokas ryhti ja totiset sanat näyttivät tekevän syvän vaikutuksen kuninkaasen. Hänen vihansa asettui ja hän kysyi pikaisesti: "mitä minun teidän mielestänne pitäisi sitte tehdä?"
"Tehdä rauha Ranskan kanssa, koettaa Napoleonin välityksellä voittaa
Suomi takaisin — ja luovuttaa kruunu kruununprinssille", vastasi
Toll epäilemättä.
Kuningas vapisi vihasta.