Vielä pitkinä aikoina senjälkeen, kuin Englannin, Rankan, Hispanian ja Hollannin laivastot jo olivat taistelleet herruudesta merellä, ei Wenäjällä ollut ainoatakaan sotalaivaa. Vasta seitsemännentoista vuosisadan lopulla Pietari suuri, jonka nero teki sanomattoman paljon työtä isänmaansa kohottamiseksi suurempaan arvoon kansakuntien joukossa, käänsi huomionsa meriliikkeesen.
On kummasteltavaa se pikaisuus, millä tsaari loi itsellensä laivaston, ja tuon luomisen historia on siksi huvittava, että se kannattaa lyhykäisesti kertoa.
Pietari suuren isän, Aleksei Michaelovitschin viimeisinä hallitus vuosina oli eräs hollantilainen laivanrakentaja, nimeltä Brandt, kutsuttu Wenäjän hoviin Moskovaan, jossa hän rakensi venheen ja sen taklauksen mallin. Tämä malli herätti nuoren tsaarin huomion, ja kun kysyi kuvernööriltänsä, mihin käytettiin tuota venhettä, joka ei ollut hänen ennen näkemiensä kaltainen, niin ilmoitettiin hänelle, että sillä voi purjehtia myös vastatuuleenkin, jota maan raskailla ja tasapohjaisilla laivoilla ei koskaan oltu koetettukaan. Tästä heräsi tsaarin uteliaisuus ja hän kutsutti heti Brandtin luoksensa, sillä hän tahtoi nähdä Brandtin purjehtivan venheellänsä. Hän mieltyi heti koetuksesta, niin että meni venheesen, opettelihe ohjaamaan ja hoitamaan sitä ja käski Brandtin kiiruusti tekemään hänelle jahdin, joka myös samana vuonna valmistuikin. Sitten rakennutti hän useita pieniä, erisuuruisia laivoja, otti palvelukseensa taitavia merimiehiä ja huvitteli itseänsä antamalla pienen laivastonsa harjoitella Perislovan järvellä. Mutta pian oli järvi riittämätön hänen kasvavalle tiedonhalulleen, jonkatähden hän matkusti Arkankeliin ja purjehti Vienan merellä. Seuraavana vuonna palasi hän näille purjevesille ja hankki itsellensä siten täydelliset tiedot meritoimessa.
Se kokemus, jonka hän näissä nuoruuden huvituksissaan saavutti itsellensä, oli hänelle suureksi avuksi, pannessaan toimeen kunniakkainta yritystään. Vuonna 1695, kun piiritettiin turkkilaista linnoitusta Azovia, näki hän sen valloittamisen ilman merivoimaa mahdottomaksi, jonkatähden hän heti antoikin rakentaa useita sotalaivoja, joiden avulla hän seuraavana vuona alkoi piirityksen ja, kulkien Donista Mustaan mereen, voitti turkkilaiset galejat sekä valloitti sittemmin Azovin. Tätä menestystänsä viettääksensä kulki Pietari juhlakulussa Moskovaan, jolloin hän oli puettu kuin muinoiset roomalaiset riemuvoittajat, ja antoi sen johdosta painattaa mitaljin seuraavalla lauseella: Salamoiden ja aaltojen kautta voittaja.
Sellainen oli venäläisen merivoiman ja sen laivaston alku, joka kerran oli ottava Ruotsilta herruuden Itämerellä.
Kronstadtin valloituksen jälkeen ja Wenäjän tulevan pääkaupungin Pietarin perustettua toimitettiin Itämerelle laivasto melkein yhtäpikaisesti kuin muinoin Mustalle Merelle. Suomen sodan alkaessa vuonna 1808 oli Wenäjän merivoima 30 linjalaivaa, 20 rekattia, 3 korvettia ja 12 prikiä, paitse suurta joukkoa saaristo- ja kuletusaluksia. Linjalaivoilla oli 50 aina 110:n kanuunaan ja rekattiloilla 32 aina 44:n ja muutenkin kaikki valmisna menemään merelle, vaikka miehistön harjoituksessa ja kurissa oli vielä paljon parannettavaa.
Kolme päivää Neissytsalmen kahakan jälkeen, kun laivaston parkassit ja venheet valloittivat Styrbjörnin, näyttäytyi 20 päivänä elokuuta taas 10 eli 12 venäläistä tykkivenhettä, joiden tarkoituksena luultavasti oli tutkia Hyxoralahteen vetäytynyttä ruotsalaista laivastoa; ne ampuivat muutamia laukauksia, joihin lähinnä olevalta ruotsalaiselta Äran-nimiseltä laivalta vastattiin niin vakavia laukauksia, että erään venheen esikeulan katolla kiikaroivat herrat näkivät parhaaksi kääntyä takaisin, kuin muu'an keulan laitaan käynyt kuula muistutti heitä siitä. Elokuun 22 päivänä läksi Öröösen se laivaston osasto, joka evesti Jegerfeldtin johdolla oli ollut asetettuna Neissytsalmen seuduille, yhdistyäksensä siellä päälaivaston kanssa; se oli vahvikkeeksensa saanut englantilaiset linjalaivat Centaur ja Implacable amiraali Sir Samuli Hoodin johdolla. Saman kuun 26 päivänä kello 5 aamusella purjehti yhdistynyt laivasto Hankoniemeen, saatuansa kuulla, että venäläinen laivasto amiraali Kanikoffin johdolla oli siellä. Viimeksi mainitulla laivastolla oli, paitse pienempiä aluksia, 10 linjalaivaa, 3 rekattia ja 2 korvettia ynnä kaksi kolmikantista 120 ja 118 kanuunalla.
Yhdistyneessä ruotsalais-englantilaisessa laivastossa oli yhteensä 12 linjalaivaa — joista 2 englantilaista — ja 5 rekattia. Kuningas Kustaa IV Adolf nimisellä laivalla liehui vara-amiraali Nauckhoffin ja Centaurilla amiraali Hoodin arvokkaat liput. Edellisen laivapäällikkönä oli evestiluutnantti Lagerstråle ja kapteeni Webley oli lähinnä amiraali Hoodin päällikkyydessä Centaurilla. Urhoollinen kapteeni Martin komensi Implacablea.
Kun laivasto nosti ankkurinsa, niin puhalsi alussa melkein kaakkoistuuli, mutta vetäysi sitten itään; kello 4 iltasella oli koko laivasto saariston ulkopuolella, alkaen enennetyillä purjeilla ajamaan venäläistä laivastoa, joka alkoi näkyä. Centaurin vahtiupseeri ilmoitti amiraalille, että hän näki 23 vihollista purjehtiaa. "Vanha Sam", joksi englantilaiset merimiehet nimittivät Hoodia, hieroi ihastuneena käsiänsä. Hänestä oli tuo ilmoitus sentähden iloinen, että hän ainoastaan voimakkaampaa vihollista piti sen arvoisena, että sen kanssa kehtasi käydä kahakkaan.
Kello 1/2 8 muodostettiin linja; mutta kun se esti ajoa, annettiin kello 10 merkki purjehtia täysillä purjeilla, huonoista purjehtijoista huolimatta. Kello 1/2 3 sai laiva Prinssi Fredrik Adolf käskyn purjehtia Karlskroonaan viemään sairaita, joita laivoilla oli suuri joukko. Tuo hirveä tauti, joka sittemmin niin säälimättä riehui, oli jo laivaston Örössä ollessa alkanut muuttua uhkaavaksi ja olikin kohta niittävä satoja onnettomia uhria.