"Korpraalista voipi asteittain nousta kenraaliksi", sanoi Roth myhäillen. "Jos vaan saamme tapella, niin kyllä arvo pian nousee. Tappelun perästä on aina mahdollisuus päästä kukon askel eteenpäin. Mutta tässä on lasi lämmintä lökäriä ja lampaan käpälä. Vanha palvelijani Smäll on hankkinut molemmat. Luultavasti on pitkillä kynsillään nipistänyt lampaan jostakusta talonpojan talosta. Se tulee hänen omalletunnolleen. Smäll on oivallinen sotarosvo ja hän tuntee tarkoin, ett'ei milloinkaan tapella huonommin kuin tyhjällä mahalla."
Ranck istui pöytään ja söi hyvällä ruokahalulla.
"Mitä uutta?" kysyi hän.
"Muutamat tiedustelijat, jotka ovat olleet ulkona, sanovat nähneensä venäläisiä meidän läheisyydessä", vastasi Roth. "Mutta luultavasti on se vaan väärä huhu."
"Meidän laiskurielämämme on rohkaissut vihollista ja kummallista on, jos he antavat meidän olla hätyyttämättä", vastasi Ranck. "Huomenna lähden omin neuvoin ulos tiedustelemaan. Ehkä on onni mukanani."
"Sitte seuraan teitä", vastasi Roth. "Neljä silmää näkevät aina paremmin kuin kaksi ja semmoiset pienet seikkailut ovat minun mieleeni."
"Minä ai'oin juuri pyytää teitä mukaani", lausui Ranck. "Meidän pitää hankkia ruokaa hevosillemme. En millään ehdolla tahdo luopua hevosestani. Se voipi minulle olla suureksi hyödyksi, sillä vaikka kuulun jalkaväkeen, tahdon väliin olla ratsastaja. Se armo pitää minun hankkia itselleni."
Teltan ulkopuolelta kuuluvat surkeat avun huudot keskeyttivät heidän puheensa. Ranck ja vääpeli kuuntelivat tarkasti.
"Se on Smäll, joka huutaa", sanoi Roth. "Mitä on tekeillä? Hän on vahva ja miehuullinen, joka ei pelkää ottaa miestä kauluksesta. Meidän pitää saada tietää mitä siellä tapahtuu."
He kiiruhtivat ulos teltasta.