"Voiko vapaaherra Fleming vielä kieltäytyä antamasta minulle hyvitystä?" kysyi Ranck.
"Ei, herrani", vastasi Eek, ja kumarsi taas. "Minä voin kunniasanallani todistaa, että te arvossa olette täydellisesti hänen vertaisensa, ja voin lisätä, että, ellei hän tämän selvityksen jälkeen tahdo tapella kanssanne, täytyy hänen tehdä se minun kanssani. Oletteko nyt tyytyväinen?"
"Täydellisesti herra majuri ja kiitän teitä hyvyydestänne ja osanottavaisuudestanne, jota olette minulle osoittaneet. Jos en kaadu, niin toivon kaksintaistelun jälkeen saavani teiltä sotamieheksiottotodistukseni, eikö niin?"
"Hyvin kernaasti, mutta herra eves…"
"Mitä, johan unhotitte lupauksenne", lausui Ranck hymyillen. "Mitä olette nähneet, pitää olla kuin ette olisi mitään nähneet ja mitä olette lukeneet, pitää olla unhotettu."
"Tapahtukoon tahtonne", vastasi majuri. "En pyydäkkään selvityksiä menettelemisestänne. Olkaa tervetullut joukkoomme. Nyt menen etsimään vapaaherra Flemingiä ja esitän hänelle teidän vaatimuksenne. Itse tulen yhdeksi todistajaksenne ja hankin myöskin toisen. Hyvästi siksi ja heti saatte tietää, miten asia on päättynyt."
He sanoivat sydämelliset jäähyväiset ja erosivat. Kun Ranck tuli telttaan, oli vääpeli laastaroimassa Smäll-raukan haavoja. Jättiläisen miekka oli pahoin pidellyt hänen selkäänsä, niin että se nyt oli enemmän sinisen kuin punasen näköinen.
"Kuka hankkii meille nyt ruukun olutta eli palan ruokaa syötäväksi?" lausui vääpeli surullisella äänellä ja osoitti Smälliä. "Semmoista ruu'an laittajaa ei löydy koko leirissä. Me saamme kuolla nälkään!"
"Smäll saapi lohduttaa itseänsä, sillä hänen kärsimyksensä pian tulevat kostetuksi", vastasi Ranck. "Ehkä tämän kivun ja tuskan antaja ei jää itsekään osattomaksi."
"Teidän välillänne siis tulee kaksintaistelu?" kysyi Roth.