"Hyvästi kumppani ja kiitos hyvästä kumppanuudesta. Kun palaan lähetysmatkaltani, niin luultavasti saan teitä etsiä Oulusta ei Kemistä. Klercker ei voinut tehdä minulle parempaa hyvää työtä, kuin lähettää vähän ilmailemaan. Pääni on ollut jo niin kau'an pohjoseen päin käännettyvä, että se tarvitseekin hiukan kääntämistä."
"Oikein puhuttu", vastasi vääpeli ja puristi sydämellisesti kumppaninsa kättä. "Minä olen myös aikonut tehdä muutosta. Minä koitan toimia omin neuvoin, sillä ei tämä kelpaa enää mihinkään."
* * * * *
Kertomuksemme viepi meidät Ruotsin pääkaupunkiin kuningattaren luo, joka kuvastelee kauniita kasvojansa Mälarin sinisessä vedessä.
Käykäämme Ruotsin kuninkaan linnassa, mahdollisesti saadaksemme nähdä, mitä kuningas toimii näinä sotaisina aikoina. Sota raivosi Suomessa, ranskalaiset ja tanskalaiset uhkasivat hyökätä Skåneen; mihin toimiin oli kuningas ryhtynyt vaaraa poistaaksensa ja lähettääksensä apua urhoollisille Suomalaisille? Hän lähetti heille kerrassaan kelvottoman ylipäällikön, joka oli onnettomin lahja, minkä hän voi antaa. Itse sulkeutui hän linnaansa Tukholmassa, tutki Jung Stillingin ja muiden kiihkoilijain salaisia oppeja ja eleli vaan toivossa, että joku henkimaailman ilmestys ilmoittaisi hänelle sotajärjestelmä-aatteen, jonka avulla hän karkoittaisi ja voittaisi vihollisensa.
Kuningas istuu kirjoituspöytänsä ääressä ja kalpeat kasvonsa ovat käännetyt paperiin, johon hän on piirustellut salaoppisia merkkejä. Tölppömäisillä silmäyksillä katselee hän näitä kuvioita, jotka sisältävät niin paljon hänelle salaista viisautta. Kurja, eksynyt houru, sinä et ole arvollinen kantamaan kruunua. Miettivien salaoppisten joukossa on sinun paikkasi eli myös jossakin luostarikammiossa, jossa maailman melusta vapaana ja rauhassa saat vaivata päätäsi selittämättömien väitöksiesi suorittamisella.
Jätämme tämän kiihkoilevan miehen ja menemme edemmäksi linnan käytäviä myöten. Kuulemme raikasta naurua ja iloisia ääniä yhdestä linnan huoneista. Naurun, pilan ja ilon kuuluminen Europan synkimmästä hovista, josta hymy on kartoitettu ja jossa ilo on harvinainen vieras, on niin tavatonta, ett'emme uteliaisuudesta malta olla ovea avaamatta, nähdäksemme ketä nuo rohkeat ovat, jotka uskaltavat häiritä kuningasta hänen synkissä unelmissaan.
Oi, minkä näön näemme! Olemme tulleet nuoren kuningattaren, tuon kauniin Badenin Fredrika Dorotea Wilhelminan yksinäiseen huoneesen. Kauniimpaa, elävämpää ja rakastettavampaa kuningatarta ei koskaan ole istunut Ruotsin valta-istuimella. Hän elähyttää kaikki muut paitse kuninkaan, joka on ynseä ja kylmä hänelle niinkuin muillekin. Merkillinen vastakohta on tämän korkean parin käytöksessä; toinen iloinen, kohtelias ja avosydäminen kaikille ja miellyttävällä katseella; toinen ylpeä ja ynseä, tölppömäisillä silmäyksillä.
Nuori kuningatar on vielä vallaton iloinen lapsi, jota hänen puolisonsa ei voi kärsiä. Vähän ennen tuloamme ovat yhtä nuoret ja elävät hovineidet vedelleet häntä tuolilla ympäri huonetta. Tämä leikki on juuri loppunut ja kuningattarelle on juohtunut uusi tuuma mieleen. Hän lausuu iloiselle ja rakastettavalle kamariherrallensa, parooni X:lle.
"Mon cher baron [rakas parooni], millä nyt huvitteleimme?"