"Mitä ajattelet, Kaarleni?" kysyi Mimmi. "Sopimatonta on olla totinen, kun olet istumassa kahden nuoren naisen välissä."
"Minä vain ajattelen sen luutnantin osottamaa lempeä Elviiralle", vastasi hän. "Se on hyvä pitää muistissa."
Molemmat katsoivat kummastellen katteinia.
"Mitä on sinun tekemistä Cutlerin kanssa?" kysyi Elviira. "Tuskin tulette te toisiansa tapaamaan."
"Eipä sitä tiedä, merimiehen elämä on vaiheista rikas ja hän kohtaa ihan odottamatta niitä, joista ei voinut uneksiakaan. Miranda luovailee Merenkurkussa ja mahdollista on että minun laivani ja se englantilainen sotalaiva yhtyvät."
"Ja sitten?" kysyi Elviira.
"Sanon minä Cutler-herralle terveisiä kälyltäni sorealta Elviira-neideltä — siinä kaikki", vastasi Milenius naurahtaen.
* * * * *
Vanhempainsa kodissa istui Yrjö Evert kertoellen ensimäisestä merimatkastansa ja mitä tunteita se oli hänen povessaan herättänyt. Hän oli jo mielestänsä koko mies ja luuli tämän sisämeri-matkan tehneen hänet kokeneeksi merimieheksi. Raatimies nauroi näille lapsellisille ajatuksille, sillä hän hyvin tiesi tarvittavan vuosikausia työtä, malttia, kovia kohtaloita ja kaikenlaisia vaaroja ennenkuin voitetaan tämä nimi täysi-arvoisesti. Äiti likisti lempilastansa syliinsä ja hänen silmistänsä putosi kyynel Yrjön vaaleaan tukkaan. Paremmin kuin sanat selitti tämä mitä äiti tunsi ajatellessaan, että hänen poikansa oli valinnut meren elättäjäksensä.
Mutta tämä, nuorukainen oli täynnä toivoa ja iloa. Vilkkaan mielikuvituksensa avulla purjehti hän täyttä vauhtia kultaisten unelmain ruusunkarvaisella merellä. Pian luuli hän pääsevänsä katteiniksi, ja oman laivansa päälliköksi, jolla toisi tavaroita ja aarteita maan rikkaimmista paikoista. Vähimmän osan pitäisi hän itse, mutta runsaimman antaisi armahillensa kotona.