"Kas niin, te hirtehiset, nyt saatte toista lajia makeisia kuin laiskureilla sulkusärkijän kannella. Niin totta kuin nimeni on Froubrigde koetan tehdä teistä ihmisiä."
Tämän ystävällisen lupauksen jälkeen astui Froubrigde perää kohti. Dragon lähti satamasta, missä Isis oli odottamassa. Seymour meni rekatille ilmoittamaan tulonsa ja näyttämään käskyn, jonka mukaan hän nyt otti haltuunsa vartiotoimen:
Tietysti syntyi heidän kesken puhe uhkapurjehtijasta ja miten se ennen oli päässyt Helsinkiin, "Se on luonnoltansa rohkea ja muuten oiva merimies, tuo uhkapurjehtija, mutta sitä en saa päähäni, millä keinoin hän Cutlerilta on voinut saada suosituskirjan. Miehet jotka otimme vangiksi, eivät mitään osaa sanoa, sillä he puhuvat ainoastaan omaa kieltänsä. Mutta sen vakuutan teille, katteini Longavant, ettei tuo uhkapurjehtija suinkaan pääse irti, myöhemmin tai varemmin saa hänen sisuttelemisensa palkkansa."
"Vartiopiirimme on liian avara emmekä sen vuoksi voi pitää tarpeeksi tarkkaa vaaria", vastasi Longavant.
"Sill'aikaa kuin te menette Rigaa kohti hiipii ruotsalainen ulos ja pääsee onnellisesti tiehensä."
"Teidän muassa kirjoitan amiraalille, kerron koko asian ja pyydän yhden laivan avuksi", vastasi Seymour. "Jos me lähtisimme pois rannikkoa pitkin, jätän sen laivan salmen suuhun, pitämään veitikkaa silmällä."
Mutta Salama venyi turvallisesti satamalaiturin luona ja Lovisan asukkaat olivat vastaanottaneet sen jos mahdollista, vielä suuremmalla riemulla kuin helsinkiläiset. Katteinia suretti kuitenkin suuresti noitten neljän merimiehen menettäminen. Eräältä venäläiseltä upseerilta sai hän kuulla että ne oli otettu vangiksi. Katteini käsitti tehneensä varomattomasti lähettäessään heidät pois veneessä, sen sijaan että hänen heti uhkarynnäköllä olisi tullut pyrkiä satamaan. Dragonin odottamatonta tuloa ei hän voinut arvata, ja jos ei se este olisi tullut, olisi kai vene väkineen päässyt pakoon.
Seuraavana aamuna olivat Yrjö ja hänen ystävänsä Edvard Ryd komennetut etumastoon, toiset miehet olivat isomastossa.
"Nyt veikkoseni", sanoi Edvard Ryd kumppanillensa, "nyt pitää olla iloinen ja osottaa reippautta, ei tässä muu auta. Mielesi hehkui merimieheksi, nyt et siinä saa virnistellä, kun sattui suuhusi ensimäiset kovat pähkinät. Ken ei tahdo kuorta purra, ei se sisustaakaan saa."
"Niinpä kyllä, enkä minä tätä arastele, vaikk'en olekaan sotalaivalle halunnut", vastasi Yrjö iloisesti. "Nyt saan ruveta kuuntelemaan sotalaivan pillejä, pitelemään kanuunia ja välkkyviä aseita. Siitä saattaa joskus olla hyötyäkin; onhan merimiehen hyvä oppia mitä vain opittavaksi sattuu."