Ei, koskematta.
JOLANTHA.
Kuinka voin ma muuten?
TRISTAN (syrjään).
Ah, sokea hän raukka on.
(Ääneen ja vitkastellen.)
Ma luulen.
Ett' toki voipi.
JOLANTHA.
Ei, sä erhetyt.
Kun tietoa ma tahdon jostakin,
Minkaltaista se ompi, kuinka monta
Niit' on, niin tuntelen ma. Sehän selvää.
TRISTAN (hämillänsä).
Niin — oikeassa ootte — mutta väliin…
JOLANTHA.
Mut väliin? Puhuppa!