Oi, sit' en tiedä.
Kun nukkui hän, me siihen luotimme,
Ett' ei hän ennen heräjä, kuin häntä
Herätetään, ja poijes lähdimme.
Sill'aikaa — sanoo hän, mut mahdollist'
Ei lie se — joku outo tääll' on käynyt.
KUNINGAS.
Varomatonta mua! Ebn Jahiaa
Kun seurasin, ov' auki unhottui.
— No, Martha, outo tuo?
MARTHA.
Sen verran kuin
Voin päättää, kun hän viel' on hämillään,
Se hänen sokeudestansa puhui.
KUNINGAS.
Vai siitä! Siis on Luojan tahto, kaikk'
Ett' eeltäpäin on hänen tietäminen.
No niin!
(Viittaa lääkäriä.)
Oi Ebn Jahia! kuulitko?
EBN JAHIA.
Ma kuulin; sattumus on auttanut.
Ja eräs outo hänet herätti.
Ma tuolta pöydält' amuletin löysin.
— Tilansa himmeästi vaan hän tuntee.
Mun täytyy vaatia, ett' toki, niin
Kuin lupasitte, ilmotatte hälle —