Noit'
En tunne, en —
(Luo silmänsä ylöspäin.)
ja tämä kirkkaus,
Mi kaikiss' ympärillän' on — tuo kaarros
Jok' yli kaiken käy — kuin korkealta!
Mik' on se? Jumalako? Hänen henkens'
Se onko, josta ootte sanoneet,
Maanpiirin täyttää?
EBN JAHIA.
Tämä kirkkaus.
Jon näet, on valon kirkkaus, ja Jumal'
On siinä, niin kuin hän on kaikissa.
Ylhäinen sinilaki tuo on taivas,
Ja Jumala on sinne, arvelemme,
Majansa asettanut. Lapsi armas,
Notkista polves, kiitos nosta taivaan
Lakea kohden, kohden Jumalaa.
Ja rukoile!
JOLANTHA.
Ah, neuvo mua oikein
Rukoilemaan. En tiedä vielä, kuinka
Rukoilla tämän mailman Jumalaa.
EBN JAHIA.
Oi lapsen', lankee polvilles ja lausu:
Ylhäinen henki, joka puhuit mulle,
Kun yö mun peitti silmän', mua johda
Sua etsimään tän mailman loisteess', suo mun
Pysyä sinussa maailmassa!
JOLANTHA (polvisillaan).
"Ylhäinen henki, joka puhuit mulle,
Kun yö mun peitti silmän¹, mua johda
Sua etsimään tän mailman loisteess', suo mun
Pysyä sinussa maailmassa!"
- Ah niin, hän mua kuuli — sen ma huomaan.
Vakuutuksensa, rauhans' suo hän mulle.
Hän ompi ainoinen, mi mulle puhuu
Näkymätönnä, tutusti, kuin ennen.