Sen tunnet. Puhutellut oot hänt' äsken.
JOLANTHA.
Kuin, häntä? hänt'?
(Pitää kätensä silmillään.)
Oi, isä! ymmärrän.
Uljaassa olennossa tuossa lie
Se ääni, jonka kuulin, raikas, vieno,
Tuo ainokainen koko luonnossa.
(Tristanille, joka lähenee.)
Oi, puhu! Sana vaan noist' äskeisistä.
TRISTAN.
Nuor¹ ihanaiseni!
JOLANTHA.
Oi kuule! kuule!
Sanoilla noilla valon ensi säde
Sieluuni osasi, tuo sulo puhe
Mun sydämeni lämpymähän liittyi.
TRISTAN (likistää häntä rintaansa).
Jolantha! Jalo!
KUNINGAS (pitää kätensä heidän ylitsensä).
Teitä siunatkoon
Se Jumala, jonk' ihmeit¹ ihailemme!