LUKKARI.
On vilkkaus sentään hyvä teistä?
KOULUMESTARI. Niin rovastikin arvelee; ma olen myöskin samaa mieltä, — jos eroitusta vain ei tee, vaan puhuu suuren rahvaan kieltä. Mut meille laki toinen on kuin yhteiselle rahvahalle; näät virkamiehet valtion he eivät katso kuoren alle. Mut kirkkokuri, tieteetkin, ne kuuluu meidän toimihin, ja kiihkoilua, Herra ties, ei siedä koskaan virkamies.
LUKKARI.
Vaan pappihan se kiihottaa.
KOULUMESTARI. Sehän se juuri harmittaa. Ja piispa myös on harmissaan, sen tiedän, uskokaa se pois; jos rahvaalta hän tohtis vaan, Brand eropassin saanut ois. Mut Brand on viisas vainulleen, hän tietää pulman piispalleen. Hän kirkon uuden rakentaa ja sillä piispan masentaa. Mit' tehdään täällä yleistöitä, on sama, kunhan tehdään vaan; me virkamiehet laatujaan näät ollaan kaikki "tekijöitä".
LUKKARI. Te ootte jäsen eduskunnan, siis tunnette te kansan, maan; mut muudan, joka läpi kunnan juur' äsken kulki matkallaan ja kansan näki toimessaan, hän lausui: vanhat nukkujat on heränneet ja — lupaavat.
KOULUMESTARI. Niin, lupaava on kansa tää, ja luvata se ymmärtää, — myös noussut on se; joka nulkki on kohta lupauksen tulkki.
LUKKARI. Yht' olen kauvan tuuminut; nyt sanokaapas, oppinut, — tuo kansanlupaus mitä on?
KOULUMESTARI. Jaa, kansan lupaus, lukkari, on tyystin tietää mahdoton; vaan se on jotain, jonka luo yks' suuri aate kaikki tuo; tää aate silloin vasta voittaa, kun kansan vastaisuuskin koittaa.
LUKKARI. No, kiitos, koulumestari; tuon ymmärrän; jos vielä yhden vain saisin selväks sotkusvyhden.
KOULUMESTARI.
Se ois?