EINAR.
Kylällen.
AGNES.
Mun koti siell' on lapsuuden.
EINAR. Mut ensin käymme kukkuloilla ja sitten vuonon pohjukkaan; me häihin Ägir-valjakoilla näin kiidätämme appelaan, — ja sieltä kohti länttä saamme kuin ensi retken joutsenet —!
BRAND.
Ja siellä —?
EINAR. Siell' on onnelamme, on ääretön kuin toivehet tuo sadunkaunis kultalamme. Näät tänään, suvisunnuntaina, vaikk' kankahalla, papitonna, elämä suotiin surutonna näin karkeloida onnekkaina.
BRAND.
Sen kuka soi?
EINAR. Tuo seura nuorten. Ja joka myrskytuuli vuorten se kera maljain manattiin pois onneamme uhkaamasta, pois toivojemme kultalasta. Pois sanat myöskin suudeltiin, ne, jotka myrskyn tuoda vois, ja matkallemme toivottiin, ett' ilo aina kolmas ois.
BRAND.
Jää Herran haltuun!
(Aikoo lähteä.)
EINAR (hämmästyy ja tarkastaa häntä lähemmin). Kuuleppas! kun tarkastelen kasvojas, niin tuntuu —