AGNES (tuijottaa ajatuksissaan eteensä).
Niin, niin. Vaan, Einar, näitkö sä —?
EINAR.
Mä mitä näinkö?
AGNES (häneen katsomatta ja hiljaa kuin kirkossa). Pulmissansa hän kuinka kasvoi sanoistansa.
(Menee alas vuoritietä, EINAR seuraa häntä.)
(Tunturirinnettä kulkeva tie, jonka oikealla puolen on syvä kuilu. Vuoren yläpuolella ja takana häämöittää korkeampia tuntureita lumipeitteisine kukkuloineen.)
BRAND (ilmestyy polulle ylhäällä vuoristossa, laskeutuu sitä ja pysähtyy puolitiehen eräälle ulkonevalle kallionkielekkeelle, jolta katselee alas kuiluun).
Tutut seudut lapsuuden! Joka pensaan, kujasen, harjun, koivut harjun alla, vanhan kirkon oikealla, jokivarret, männyn kanssa, kaikki tunnen vanhastansa. Sentään kaikki synkemmältä näyttää nyt ja pienemmältä: vuoren vyöryt pahemmin uhkaa lumikinoksin taivon juovaa soukennellen, horjuu, uhkaa, varjostaa nietosharjat ahdistellen — päivyttäkin varastaa. (Istahtaa ja katselee ulapalle.) Vuono. Sekin oliko ruma, ahdas silloin jo? Peljäten kai tuulispäätä merivenheet pitää säätä; tuolla vallan rantamalla laituri on aitan alla — sitten talo punainen. Se on Kiviniemen lesken. Laps ja äiti kahden kesken, — muistan selvään kyllä sen. Siellä rannan kivikolla sieluni sai yksin olla. Rintaa tuska ahdistaa, kun vain mulle mieleen saa: tuo on mulle sukulainen, jolle kaikk' on kulta mainen. Mitä suurta tahdoin ennen, vilkkuu nyt kuin harson kautta, voiman, pontevuuden mennen sielu on kuin raskas lautta; maakin luisuu jalkain alta, itse tunnun vierahalta — Oon kuin orja, pehmyt kuona, tai kuin Simson porton luona. (Katsoo alas laaksoon.) Mikäs mellakka on tuolla? Solat, kujat täynn' on vasta miestä, vaimonpuolta, lasta. Kivikoita, mäkilöitä kiertää siellä ihmisvöitä, kunnes nousee notkelmasta vanhan kirkon tuolla puolla. (Nousee.) Tunnen teidät pohjaltaan veltot sielut, orjat maan! Siipisadot rukouksenne taikka tuskan huudot nuo näyttää heikon sydämmenne — ei ne nouse Luojan luo. Muut' ei teillä olekkaan kuin tuo neljäs käsky vaan. Se on teillä turvananne, siin' on teidän suoja uus, siin' on miesten pontevuus, haaksirikko velttoisuus — jäännös koko uskostanne. Tästä onkalosta pois, ilma on kuin haudan ois, — tääll' ei tunnu tuulonen, liehu lippu vapauden.
(Aikoo mennä; kivi sinkoaa ylhäältä
ja vierii vallan hänen viereensä.)
BRAND (huutaa ylös).
Hoi, kuka siellä kivittää?
(GERD, viisitoistavuotinen tyttönen, juoksee
vuorten huipulla kiviä esiliinassaan.)