VOUTI. Ken sanan suo, kun köyhä pyytää, se nälkäiselle kiven syytää.
EINAR. Et tunne — onhan mahdotonta — sä tätä kansaa onnetonta! Brand, täällä nälkään näännytään ja rutto raivoo —
BRAND.
Sen mä nään.
Nuo valjut silmät tulkitsee,
ken täällä kansaa tuomitsee.
Ja kova sentään voitte olla?
VOUTI.
Hän haukkuu meitä almuistamme?
BRAND (laskeutuu väkijoukkoon ja puhuu pontevasti). Jos tääll' ois kaikki rappiolla ja hätä arkipäivän oisi, se sydäntäni viiltää voisi. Ken nelinryömin konttaa maata, sen voi jo eläimeksi taata. Jos viikko vierii hiljaksittain kuin ruumissaatto askelittain, niin silloin käyt jo uskomaan, sun Herra pyyhki kirjastaan. Mut teille suo hän armoansa, kun lyönyt noin on pelvollansa, hän teitä koittaa, hylkää ei, min kalliist' antoi, sen Hän vei —
USEITA ÄÄNIÄ (keskeyttäen häntä uhkaavasti).
Hän pilkkaa meitä puutteessamme!
BRAND (ravistaen päätänsä). Mun sydänveret kuohumaan jos nälkähänne saisin vaan, ne soisin kuiviin vuotavan, jos tietäisin sen huotavan! Vaan teitä auttaa synti ois, kun Luoja itse etsii teitä ja suopi murheen kyyneleitä. Näät voimaa aina elinkansa se juopi kyynelvirroistansa, sen katse tylsä terän saapi, mi kaukomaihin kannattaapi, sen tahto veltto oikiaa ja taisto voiton varmistaa; jos miest' ei puute aateloi, hän itkemättä kuolla voi!
ERÄS NAINEN (vuonolle katsoen). Nyt alkaa tuolla myrskysää, kuin synnyttäis sen sanat nää.
TOINEN NAINEN.
Hän selvään Herraa pilkkailee!
BRAND.
Ei ihmeit' teidän Luoja tee.