ÄITI (pelästyen).
Ma mitä teen?
BRAND. Sä pelkos luo! Sun poikas on nyt velka tuo, — sun tahraamasi Herran kuvan näät lapsessasi puhdistuvan! Käy hautaas rauhassa sa vaan, sun velkas kyllä maksetaan; — sen maksan minä.
ÄITI.
Rikoksen?
BRAND. Ei, velan vain; voi muuta en. Sun sielunvelkas maksan minä, vaan synnistäsi vastaat sinä. Min kärsi henki-ihminen puuhista pelkän ainehen, sen kyllä viime pennihin voi työllään maksaa toinenkin; vaan siinä juur' on rikkomus, ett' oma työ ei yksin auta; sen hyvittää vain katumus tai ehkä kuollessamme hauta.
ÄITI (levotonna). Ma kotiin käyn, se parhaint' on, mun täytyy vuorten varjohon — paahteessa keskipäivän täällä on myrkkykasvit vallan päällä; tuo tuoksu melkein pyörryttää!
BRAND. Käy varjoon vain, ma luonas kulen. Jos taivas mieles nöyryttää ja valon Luojaan käännyttää, niin kutsu vain ja minä tulen.
ÄITI.
Niin, tuomarina ankarana.
BRAND. Ei, hellänä kuin Herran sana ma pelvon luotas karkoitan ja luonas virren sävelellä sun kuolintuskas huojennan.
ÄITI.
Sen lupaat suulla, sydämmellä?
BRAND. Kun löydän vain sun katuvana. (Lähestyen häntä.) Vaan ehto mull' on ensimmäissä: Jos tahdostasi vapahasta sä luovut täältä maailmasta ja käynet hautaan kerjäläissä?