ÄITI (huitoo hurjasti häntä vastaan). Eroita liekki kuumuudesta tai järven vesi kosteudesta!
BRAND. Sä lapses heitä vuonon suuhun ja ano Luojan siunausta.
ÄITI. Oi, tyydy paastoon taikka muuhun, tät' ällös vaadi uhrausta.
BRAND. Jos tämän uhrin kiellät sä, et tuomiotas lievennä.
ÄITI.
Vien kultaa kirkon kirstuhun!
BRAND.
Viet kaikki?
ÄITI.
Eikö paljo riitä?
BRAND. Ei toiveit' ole ennen, kun sä lailla Jobin luovut siitä.
ÄITI (vääntelee käsiään). On elo mennyt, sielu myöty, koht' olen kerjäläiseks lyöty! Nyt lähden, painan rintahani sen, mikä sentään viel' on mun. Mun tuskain lapsi, tavarani, verille juoksin tähtes sun ja itken haudallasi niin kuin lasta, jonka kuolo saa; miks sielu lihaan liitettiin, kun liha sielun kuolettaa? — Sä lähell' ollos, pappismies! Sun joskus kutsun kukaties ja kaikki tuuleen ajoitan — mut viime hetkeen vartoan.
(Poistuu.)