BRAND. Niin, en kauvas poistukkaan, varron nöyrää kutsuaan, käden laihan lämmitän kohta, kun sen tarjoo hän. (Tulee alaspäin Agneksen luo.) Aamuhun ei tullut ilta. Silloin taisto taikka voitto, korvissani sotasoitto, miekka riippui kupehilta, valmis lyömään valheet, taiat, luomaan jälleen uudet aiat.
AGNES (on kääntynyt päin ja katsoo kirkkaasti häneen). Aamu iltaa kalpeampi. Silloin tahdoin leikitellä, sitä voittaa, säilytellä, min on hukka voittoisampi.
BRAND. Niinkuin villit joutsenet saapui suuret haavehet minut nostain siivilleen. Tieni viittas ulospäin; suurra väikkyi tehtäväin johtaa kansat väylilleen. Suuret kirkkokulkueet, hymnit, silkit, suitsutukset, voittovirret, seppeleet, sadat riemunhuudahdukset elontyöni kaunistais, sitä kansat siunoais. Mut tuo loisto, houkutus oli kaunis runo vain, merten aavain kangastus, leikki taivaan salamain. Nyt mun päivä hämärtäypi ennen kuin se mailleen käypi. Suljettuna maailmasta nään vain juovan taivahasta alta vuoren raskahan. Mutta nyt oon kotonain. Loppui laulu sunnuntain, koskaan runoratsuain saa en vasta satuloida; maalin nään nyt suuremman kuin on turnaus ritarin: tahdon raskaan ammatin juhlatyöks ma aateloida.
AGNES.
Entäs vanhan Luojan valta?
BRAND. Suistuu maahan sittenkin, — hiljaa, voimin salaisin, kätkettynä maailmalta. Erhetyksen selvän tein mä, harhateille kansan vein mä: Urhontyöllä korskealla voi ei aikaa nostattaa, kylvännällä rikkahalla sielun haavat parantaa. Tahto kaikki valloittaa, langettaa ja vapahtaa, tahto ehjä toiminnassa raskahassa, helpommassa —
(Kääntyy ylös kylään päin, missä illan varjot alkavat laskeutua.)
Käyös tänne, veltto seura kotilaakson ahtahan; hengen kaksintaistelolla teidät voitan, puhdistan; valhe, puolinaisuus pois! nouskoon tahdon jalopeura! Olkoon ase miekka, kuokka, yks on miesten arvoluokka; yks on määrä, — taulut olla, joihin Luoja piirtää vois.
(Tahtoo mennä, EINAR tulee häntä vastaan.)
EINAR.
Seis! min ryöstit, anna pois!
BRAND.
Agneksenko? Hän on tuolla.