BRAND (itkevällä äänellä). Taas eikö seiso maailma mua vastaan miekka huotrasta? Se pieksää sielun verihin tuoll' uhkallansa niskurin.
AGNES.
Sä vaatimuksen suuren loit.
BRAND.
Aseta toinen, jos sä voit.
AGNES. Jos moista mittaa aina käyttäis, ei löydy koskaan, ken sen täyttäis.
BRAND. Sä puhut totta kauheaa. Niin kurja, tyhjä, kehno jo on nykypolven katsanto. Se on jo vallan urhontyö, jos "nimetönnä" lahjoittaa, kun kerran kuolinkello lyö. Ei urho nauti voitostaan, jos nimi ei saa kunniaan; ei keisari, ei kuningas myös mainehetta taistelis, ei itse runoruhtinas, hän helmiänsä heittelis, jos maailma ei tietää saisi, ken moiset helmet tehdä taisi. Puu olkoon tuores taikka kuiva, niin innostus on yhtä nuiva. Maailmanorjuus, siin' on valta; ja hurjan kuilun partahalta elämän oksaa kurkitaan, — jos kätkee se, — niin hampaillaan jo itse kuoreen tarrautaan.
AGNES. Ja näille vaatimuksen tään teet: kaikki tai _ei mitäkään.
BRAND. Ei väisty se, ken tahtoo voittaa, sen sieltä nousta täytyy koittaa. —? (Vaikenee hetkeksi; ääni muuttuu.) Ja sentään, kun mä jollekin tuon vaatimuksen jyrkän teen, niin on kuin merten aaltoihin sais kanssa laivan kappaleen. Mä salaa itken, vaikeroin, kun täytyy häntä rangaista, ja rakkautta kaivata mä häntä lyödessäni voin! — Käy, Agnes, katso nukkuvaa; — hän uinuu unta ihanaa; on sielu puhdas lapsosella kuin lampi päivän paistehella; voi yli siitä äiti liitää ja hiljaa lailla linnun kiitää ja lammen pintaa heijastella.
AGNES (kalpeana). Mik' on sun, Brand? Jos minne johtaa sun aattehes, — se lasta kohtaa!
BRAND.
Ei mikään. Vaali hälle rauha.
AGNES.
Suo sana mulle.