BRAND.
Kova?
AGNES.
Lauha.
BRAND (syleillen häntä).
Se säilyy, ken on viaton.
AGNES (katsoo säteillen häneen ja lausuu).
Yks säilyväinen meillä on!
(Menee asuntoon.)
BRAND. Mut jos Hän vaatii? Jumala voi Iisakinkin vaatia. (Pudistaen sellaiset ajatukset mielestään.) Ei, ei; mä tein jo uhrauksen, kun heitin elonkutsumuksen, — ett' touhuta kuin Herran sää ja nukkuvaiset herättää. Mut valhe sekin, uhri ei; sen unelman mun Agnes vei, kun saapui, yhtyi seuraan mun ja työhön unhoitettuhun. (Katselee tielle päin.) Miks sairaan viestit viipyvät ja viesti uhrin, parannuksen, mi raastais juuret rikkomuksen ja synnin säikeet hyöteät? Kas tuolla —! Ei, se vouti on, niin hyvinvoipa, murheeton, ja kädet häll' on taskuissansa kuin sulkumerkit kupeellansa.
VOUTI (puutarhan portista). No, päivää! Harvoin tavataan, — ja nytkin ehkä häiritsen —?
BRAND (viittaa asuntoon päin).
Kai käytte sisään.
VOUTI.
Kiitos vaan, —
Kai suotte, täällä puhellaan.
Jos tuumat onnistua vois,
se kummallenkin parhain ois.
BRAND.
Ja tuumat?