VOUTI. On aika työllä kullakin. Sai kukin polvi toimen oman. Ja työssä suuriin maalihin toi meidän seutu rovon soman; ei pienimpiä ollut se, mut siit' on aikaa kappale. Kas, nyt on kylä autiona, mut maine elää tarustona; on menneet suuret ajat maan jo kanssa Beele kuninkaan; — ja tarut tietää muinoiset, kuin Ulf ja Thor, nuo veljekset, he ryöstöretken uskalsivat ja Bretlandihin purjehtivat ja puhdistivat rantamaan. Nyt kansat kauhuin huutamaan: "Jumala suojaa normannilta!" Ol' urhot moiset uljahat kotoisin näiltä seutuvilta. Siin' oli oivat kostajat ja Norjan miehet voittoisat! Ja taru tuntee sankarin, jok' otti kristinuskonkin, vaan läksikö hän synnyinmaasta, sit' eivät aikakirjat haasta. —
BRAND. Kai jätti monta jälkeläistä tuo urho uskon?
VOUTI. Totta kyllä, vaan kuinka kuullut ootte näistä?
BRAND. Näät rodunmerkit kantaa kansa on retket samat laatuansa kuin sankarilla kristityllä.
VOUTI. Mut työmme määrää tarvis maan, se työn on laki ainiaan.
BRAND. Mut tarvis nähdään kukkulalta, ei päivättömän rinteen alta.
VOUTI. Se sopii maihin suurempiin, ei köyhän laakson asujiin.
BRAND. Voi teitä, jotka eroitatte noin tasangoista vuorivyöt! Te suurten oikeutt' tavoitatte, vaan lyötte laimin velkatyöt; ja pelkurein on puolto se: me oomme pientä kansaa, me!
VOUTI. Niin polvi jatkuu vieläkin. Mut mennään Beelen aikoihin! Siis ensin lyötiin ulkomaat ja sitten vierus-naapurit ja kirveet suihki voitokkaat, kuin heinät kaatui viljamaat ja kirkot, talot, hökkelit, kun kulki kuulut sankarit. On näistä töistä hurmehen kai ehkä liioin kehuskeltu; mut siitä, mit' on kertoeltu, voi sentään — niin mä arvelen — suur'-aikojamme muistuttaa ja väittää: myöskin tämä maa se kerran taisteloita johti, kun käytiin aatteen määrää kohti.
BRAND. Vaan näyttää kuin ei muistettais, ett' aateluus se velvoittaa, — kuin pellot kuokin perkattais, mut Beelen perut unho sais.