BRAND. Nuo sanat miehen suusta sai — ja siks' on voimaa kaiullai.
AGNES (ottaa askeleen eteenpäin).
Ma olen valmis!
BRAND.
Mihin nähden?
AGNES (voimakkaasti).
Ma kaikki uhraan lapsen tähden.
(GERD juoksee ohitse maantietä myöten ja
seisahtuu puutarhaportin luo.)
GERD (taputtaa käsiään ja huutaa hurjan iloisesti). Kuulkaa! Pappi lensi pois! — Vaarat kasvaa vainolaista, noitaa, koirankuontolaista, suurta, pientä, ilkeää, kansaa mustaa niinkuin yö, — huu, kuin kasvoihin ne lyö! Silmät riisti multa nää, vieneet koko sielun ois, — vaan mä kätkin toisen puolen, elän sillä, kunnes kuolen.
BRAND. Hurja, malta mieltäsi; seisonhan sun eessäsi.
GERD. Sinä, niin! Vaan pappi ei! Svartetindin kukkuloita piirsi haukka pitkin soita hurjan, rajun ratsun lailla, satulassa miehen vei, — ken se oli? pappi juuri. Pappia on kirkko vailla, tyhjä, äänetön kuin muuri on se nyt ja joutaa kuolla; nyt on vuoro kirkon tuolla! Siell' on pappi voimakas valkoisessa kaapussaan, jonka talven tuiskut loi; minun kirkkoon nouseppas, muidenhan on haamu vaan; siellä näät kun saarnataan, maa ja taivas salamoi!
BRAND. Kuinka, raukka, saatoit luulla, että voisin minä kuulla hurjaa epäjumalaa?
GERD (tulee portista puutarhaan). En mä tunne, kestä puhut? Kuullut sentään olen huhut: milloin pientä, milloin suurta, aina aineen alkujuurta, aina kullan kirjavaa. Kuules, näätkö tuota naista, joka peittää pienokaista? Näätkö kuinka kirjavasti verho peittää pehmoisasti pientä lasta uinuvaa? Nyt hän pelkää, väistyy — kas, tuoss' on epäjumalas.