AGNES. Itse kärsit sanastasi enemmän kuin tunnustat, helmet näyttää otsallasi, millä voimas lunastat.
BRAND. Hikihelmet otsallain ovat vuonon vettä vain.
AGNES. Entäs kyynel silmiesi, loiko senkin vuonon vesi? Liian on se lämpöinen, pore rintas hettehen!
BRAND. Agnes, vaimo, ollaan aina vieretysten voimakkaina, yhdistäen voimat näin käymme vitkaan edespäin. — Mies mä olin äsken tuolla! Kantta huuhtoi hyrskyvuo, keula halkoi lainehet, purtta pieksi rakehet; vesi pärskyi, mastot soi, seilin riepurääsyt nuo häilyi, heilui tyynen puolla, joka sauma vaikeroi; — kahden puolen vuonoamme vyöryt uhkas kulkuamme; — miehet istui airoillaan niinkuin ruumiit paareillaan. Ruori taipui käsissäin, minä yksin kestin näin, luotin siihen Jumalaan, joka loi muu johtamaan.
AGNES. Helppo myrskyt kestää lie, helppo myös on taiston tie. Entäs varpuistasi mua, joka näin oon unhottua, istun hiljaa kyynelöiden, — aik' ei riennä ikävöiden. Istun päivän loistehetta, ilman tulta taistelon; pieni, ilman mainehetta toimi mulla täällä on; voi en vielä unhottaa, muistella en myöskään saa.
BRAND. Sunko toimes pieni ois? Suuremp' ei se olla vois. Kuules, Agnes armahain, surunkaunis unelmain. Usein istun kyynelin, voipuu mieli, aatoskin; on kuin suurin riemu oisi, kun vain kyynelöidä voisi. Silloin nään mä Jumalan istuvan mun vierelläni, luulen, että kädelläni, jos ma tahdon, tavoitan. Ja ma tahdon viskautua lasna taaton helmoihin, vasten rintaa nojautua, jok' on sentään lämpimin.
AGNES.
Oi, jos aina unelmoisit!
Noin jos Hänet nähdä voisit,
etkä herranasi vain.
BRAND. Voi en, Agnes armahain, voi en estää Herran työtä; täytyy nähdä jättiläisnä, korkeana pilvipäisnä, nähdä suurra, voittoisana nyt, kun pientä kaikk' on kansa. Sinä, Agnes, rakkahana pidä Häntä taattonas, istu aina helmassansa, huojentele huolias; tuo'os luotaan lohdutusta, katsehensa kajastusta soturille voipuvalle, ettei nääntyis huolten alle. Agnes, liitto avion moinen jako juuri on; toinen suojaa, taistelee, toinen haavat lääkitsee; silloin nähdään oikeaksi, että yhtä on he kaksi. Kun sä luovuit maailmasta, kun sä yhteistyöhön yhdyit, silloin arpas heitit vasta, silloin moiseen kutsuun ryhdyit; minä voittoon taistelen, kestän päivän heltehen, kestän, jos on kylmä yö — sinun työs on virvoitella lempeällä rakkaudella, alle rinnan haarniskan panna poimut untuvan; pieni ei lie moinen työ!
AGNES. Kaikki määräys toimieni nyt käy yli voimieni; kaikki oksat aatteiden kasvaa mulla yhtehen. Kaikk' on vielä unta vain. Suo muu itkein vaikerrella, yksin en voi tutkistella itseäin ja kutsuain. — Yöllä poissa ollessas astui Alfi kammariin, poski raitis, ruusukas, ohut paita yllä, niin sängyllein hän tepsutteli, kättä mulle ojenteli, hymyi, huusi äitiään kuin ois ollut kylmä hällä! Näin sen yöllä pimeällä —!
BRAND.
Agnes.