ÖRNULF (uhaten). Kalliiksi käy sulle korskeutesi, kasvate-tyttäreni!
DAGNY. Isä, isä! Eihän sulla vain lienekkään pahoja mielessä!
ÖRNULF. Anna mun olla! Nyt, Sigurd, nyt pitää Gunnar'in suorittaa mulle muutakin kuin sakkoja!
SIGURD. Mitä ai'ot tehdä?
ÖRNULF. Sitt'en tiedä; mutta kauvas pitää kuuluman, että Örnulf vuonoilta on vieraillut Gunnar Herse'n luona!
SIGURD (tyynellä vakavuudella). Ehkä kyllä; mutta minä sanon sulle, Örnulf, aseitas ei sun pidä liikuttaa häntä vastaan, niinkauvan kuin minä olen hengissä!
ÖRNULF. Eikö! Mutta jos minä tahdon!
SIGURD. Ei saa se tapahtua, — vaikkapa tahdotkin.
ÖRNULF (kiivaasti). Hyvä; liity sinäkin vihamiehiini, minä uskallan kuitenkin käydä teitä kaikkia vastaan!
SIGURD. Kuule minua, Örnulf; sitä päivää ei sinun silmäsi näe, jolloin me taistelisimme toisiamme vastaan; rehellisen sovinnonhan olemme tehneet; Dagny on mulle rakkaampi aseita ja kultaa, enkä voisi milloinkaan unhoittaa, että sinä olet hänen lähin sukulaisensa.