SIGURD. Minä. Huoneessa oli pimeä, kuni korpin siipien suojassa; Hjördis luuli Gunnar'in olevan vieressään, — sima kiihoitti ja kuumensi häntä, — hän otti rannerenkaan kädestään ja antoi sen mulle — se on tuo SAMA, joka on sun kädessäsi.
DAGNY (vitkaan). Ja sinä makasit yön Hjördis'in vieressä?
SIGURD. Paljastettu miekka oli välillämme (lyhyt äänettömyys). Ennen päivän koittoa kannoin minä Hjördis'in Gunnar'in laivaan; hän ei huomannut viekkauttamme ja Gunnar purjehti pois hänen kanssaan. — Sitten menin minä sinun makuuhuoneesesi, jossa tapasin sinut naisiesi seurassa; — ja mitä sitten tapahtui, sen sinä tiedät; minä lähdin Islannista, vieden kauniin immen muassani, kuten vannonutkin olin, ja sinä olet siitälähtein uskollisesti seurannut minua kaikilla retkilläni.
DAGNY (liikutettuna). Uljas mieheni! Sinä teit tuon sankartyön; — oi, ett'en sitä heti ajatellut; eihän kukaan muu ollut siihen kykeneväkään! Tuon oivallisen, ylevän Hjördis'in olisit sinä voittanut, ja valitsit kuitenkin minut! Kymmenenkertaisesti rakkaampi pitäisi sun olla minulle nyt, ellet jo olisi ollut kaikkein rakkahimpani maailmassa!
SIGURD. Dagny, hyvä vaimoni, nyt tiedät kaikki — mitä sun tietämän pitää. Minun täytyi sinua varoittaa; sillä rengasta, — älä koskaan anna Hjördis'in nähdä sitä! Tekisit minulle mieliksi, jos heittäsit sen pois — meren syvyyteen!
DAGNY. En, Sigurd, siksi on se minulle liian rakas; onhan se sinun lahjoittamasi! Mutta ole huoletta, minä salaan sitä suurimmalla tarkkuudella, enkä koskaan ilmaise mitä mulle äsken lausuit.
(THOROLF tulee rannasta SIGURD'IN MIEHIEN kanssa).
THOROLF. Kaikki on valmisna juhlaretkeä varten!
DAGNY. Tule Sigurd, — sä jalo, uljas sankari!
SIGURD. Tyynesti, Dagny, — tyynesti! Sinun vallassasi on nyt, päättääkö tämän retken rauha vai surma! (ripeästi toisille). Eespäin kaikki, juhlalle Gunnar'in taloon! (menee DAGNY'N kanssa oikealle; TOISET seuraavat).